Tuorein sisältö

The Expendables 2 voitti vaisun matsin Yhdysvalloissa

27.08.2012 klo 16.05 | Luettu: 2069 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

The Expendables 2 oli toisenkin viikonloppunsa katsotuin elokuva Yhdysvalloissa, mutta viikonloppu oli hyvin hidas. Expendables 2 on menestynyt edeltäjäänsä heikommin kotimaassaan ja monilla muilla markkinoilla. Lupailtu kolmas osa ei ole varma juttu vielä tämänhetkisten tienestien perusteella.

Katsotuin uutuus oli Premium Rush. Joseph Gordon-Levitt näyttelee pyöräilevää lähettiä, jonka on sotkettava henkensä edestä. Useimmat kriitikot suosittelevat näyttävää toimintajännäriä. Vauhtikohtauksia on pidetty omaperäisempinä kuin tarinaa.

Lähes vastaavan tuloksen teki presidentinvaaleja silmälläpitäen tehty dokumentti 2016 Obama's America. Teosta on usein kuvailtu Barack Obaman vastaiseksi, mutta toisaalta vastapuoli huomauttaa, että dokumentti kertoo Obaman vähemmän tunnetuista, äänestäjiä kenties kiinnostavista puolista käyttäen pääasiassa Obaman itsensä puheita.

Romanttinen toimintakomedia Hit & Run kertoo pariskunnasta, joka ajaa autolla eteenpäin saavuttaakseen suuria, sekä heitä jahtaavista persoonallisuuksista. Osa kriitikoista pitää leffaa keskinkertaisena viihdykkeenä ja loput heikkona esityksenä.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija / Elokuva / (Viikonlopun tulos) / [Kokonaistulos]

1. The Expendables 2 (13,5 milj. $) [52,3 milj. $] - arvostelu
2. Medusan perintö (The Bourne Legacy) (9,3 milj. $) (85,5 milj. $)
3. ParaNorman (8,5 milj. $) [28,3 milj. $]
4. The Campaign (7,4 milj. $) [64,5 milj. $]
5. Yön ritarin paluu (The Dark Knight Rises) (7,2 milj. $) [422,2 milj. $] - arvostelu
6. The Odd Life of Timothy Green (7,1 milj. $) [27,1 milj. $]
7. Premium Rush (6,3 milj. $) [6,3 milj. $]
8. 2016 Obama's America (6,2 milj. $) [9,1 milj. $]
9. Hope Springs (6,0 milj. $) [45,0 milj. $]
10. Hit & Run (4,7 milj. $) [5,9 milj. $]

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Kloonien hyökkäys ja... Europe Suomeen toise... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova