Tuorein sisältö

Led Zeppelinin paluukeikka dvd-levylle ja elokuvateattereihin

14.09.2012 klo 00.30 | Luettu: 3103 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Maailman legendaarisimpiin rockyhtyeisiin lukeutuva Led Zeppelin palasi yhdessä lavalle 10. joulukuuta 2007, kun yhtye konsertoi Lontoon O2 Areenalla rakkaan ystävän ja Atlantic –levy-yhtiön perustajan Ahmet Ertegunin kunniaksi järjestetyssä konsertissa. Celebration Day -niminen taltiointi konsertista julkaistaan monissa eri audio- ja videoformaateissa 16. marraskuuta.

Konsertti oli Led Zeppelinin ensimmäinen keikka 27 vuoden tauon jälkeen. Perustajajäsenten John Paul Jonesin, Jimmy Pagen ja Robert Plantin lisäksi rummuissa oli John Bonhamin poika Jason Bonham. Jopa 20 miljoonaa ihmistä yritti päästä tälle keikalle, jonne mahtui vain 18 000 onnellista fania.

Konsertti oli reilun kahden tunnin taidonnäyte yhtyeen uniikista tyylistä sekoittaa roc’n’rollia ja bluesia, josta tuli osa Led Zeppelinin legendaa. Yhtye esitti konsertissa 16 kappaletta ylistetystä tuotannostaan, mukaan lukien hitit Whole Lotta Love, Rock And Roll, Kashmir, ja Stairway To Heaven.

Konsertti tullaan esittämään myös leffateattereissa lokakuun aikana yli 40:ssä maassa.

LED ZEPPELIN – Celebration Day

1. Good Times Bad Times
2. Ramble On
3. Black Dog
4. In My Time Of Dying
5. For Your Life
6. Trampled Under Foot
7. Nobody’s Fault But Mine
8. No Quarter
9. Since I’ve Been Loving You
10. Dazed And Confused
11. Stairway To Heaven
12. The Song Remains The Same
13. Misty Mountain Hop
14. Kashmir
15. Whole Lotta Love
16. Rock And Roll


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Mötley Crüen vokalis... Lost In Music -tapah... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

53135

14.09.2012 klo 06.22 2 tykkää tästä

Trailer: http://www.youtube.com/watch?v=VbusDxLekPQ
lainaa
SIlma

15.09.2012 klo 08.18 1 tykkää tästä

Jopa 20 miljoonaa ihmistä yritti päästä tälle keikalle, jonne mahtui vain 18 000 onnellista fania.

Huh huh..
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova