Tuorein sisältö

The Rasmuksen Eero seurasi kamerallaan Chisua neljän vuoden ajan

26.09.2012 klo 16.15 | Luettu: 2164 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Marraskuussa AVA lähettää kolmiosaisen dokumenttiohjelman laulaja Chisusta. Chisu – Sen näkee silmistä alkaa AVAlla tiistaina 13.11.

Vuonna 2008 The Rasmuksen basisti Eero Heinonen tapasi ensiaskeleitaan musiikkibisneksessä ottavan Christel Sundbergin eli Chisun. Nainen oli niin kiehtova ja valovoimainen, että Heinonen päätti alkaa taltioida artistin elämää filmille ja koostaa siitä dokumenttia. Lopputuloksena syntyi kolmiosainen dokumentti Chisu – Sen näkee silmistä, jossa seurataan Chisun elämää lähes neljän vuoden ajan!

Dokumentissa seurataan sekä Vapaa ja yksin että Kun valaistun -albumeiden valmistumista ja nähdään, miten vuosien varrella kasvanut menestys vaikuttaa Chisuun ja hänen elämäänsä.

– On ihanaa, että läheiseni näkevät dokumentin. Olen ollut viime vuosina todella paljon poissa, enkä ole päässyt esimerkiksi perhetapaamisiin. On kiva näyttää, "hei, tällaista mä olen tehnyt sillä aikaa. Katso sieltä AVA-kanavalta, faija", Chisu nauraa.

Dokumentin ohjannut Eero Heinonen kiittelee, miten saumatonta ja avointa työskentely Chisun kanssa oli. Hän sai hienon tilaisuuden päästä seuraamaan ja taltioimaan artistin kasvuprosesissia.

– Chisu puhuu elämästään todella avoimesti. Hän on ihailtavan avoin ja rehellinen ihminen. On ollut kaunista nähdä, kuinka tyttölapsesta kasvaa tiedostava aikuinen nainen, Heinonen summaa.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Thomas Edison ratkoo... "Eukkojen Expendable... >

Keskustelut (1 viestiä)

pertti54

28.09.2012 klo 18.35

Luulin että se stalkkas sitä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova