Tuorein sisältö

KISS-rumpali Peter Criss kertoo rock'n'roll -sodan vuosistaan

26.10.2012 klo 06.40 | Luettu: 3010 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Alkuperäinen KISS-rumpali Peter Criss on puhunut kirjastaan Makeup To Breakup: My Life In And Out Of Kiss The Opie & Anthony Showssa. Haastattelussa Criss tuo selkeästi esille bändin sisällä käydyn valtataistelun ankaruuden.

- Kolme, neljä...viisi vuotta, sitten Gene Simmonsin ja Paul Stanleyn valtapyrkimykset alkoivat käydä selviksi. Samalla kun nousimme menestyksen portaita, sitä selvemmin painopiste siirtyi Genen ja Paulin suuntaan. Minä ja Ace emme saaneet omia musiikillisia ideoitamme läpi. Kumma asia, koska sävelsin yhden bändin suurimmista hiteistä (Beth) mutta siitä huolimatta minua painettiin alas.

- Joten se oli ainaista taistelua ja lopulta siitä muodostui melkoinen henkien sota. Pidän aidoista ihmisistä enkä halua että kanssani pelleillään. Haluan kuulla totuuden, vaikka se olisi kuinka kipeää kuultavaa. Mutta he jatkoivat pääni pommittamista ja se todellakin vaati veronsa. Tunnen edelleen olevani rock'n'roll -sodan uhri, jokainen päivä muuttui taisteluksi jonkin bändiin liittyneen asian johdosta. Lopulta he saivat tahtonsa läpi. Ja meikäläinen oli tyytymätön ja onneton.

Peter Crissin Makeup to Breakup: My Life In and Out of Kiss julkaistiin 23.10.



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Uusi Beverly Hills k... Helsingin musamessui... >

Keskustelut (2 viestiä)

GeneDaBoss

28.10.2012 klo 14.56

Kiss on Gene Simmons. Paul Stanley on vain mitätön vähemmistöosakas ja kaikki muut ovat aina olleet vain työsuhdemuusikoita.

Niin se vaan on. Peter Criss on palkkansa saanut, turha nillittää jälkeenpäin.
lainaa
-Z-

29.10.2012 klo 10.43

GeneDaBoss kirjoitti:
Kiss on Gene Simmons. Paul Stanley on vain mitätön vähemmistöosakas ja kaikki muut ovat aina olleet vain työsuhdemuusikoita.


Sorry, mutta Simmons ja Stanley omistavat KISS:istä tasan yhtä paljon. Ja sitten 80-luvun alun ei Genellä ole ollut paljoakaan tekemistä KISS:in kanssa. Stanley on vienyt bändiä eteenpäin, tuottanut levyt ja tehnyt hitit. Gene on huolehtinut oheiskrääsästä ja markkinoinnista, mutta Paul on sekä, joka bändin on pitänyt elossa ja uusiutuvana.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova