Tuorein sisältö

Harrison Ford palaa Han Soloksi

15.02.2013 klo 18.45 | Luettu: 13439 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Harrison Ford palaa näyttelemään Han Soloa elokuvassa Star Wars: Episodi VII. Tämä on varmaa tietoa, jonka vahvistavat lukuisat sisäpiirilähteet, kertoo sivusto Latino Review. Kyseinen sivusto on eräs tämän hetken ahkerimpia salaisuuksien paljastajia. Video, jossa sivuston toimittaja keskustelee toimenkuvastaan ja paljastaa Han Solo -uutisen, löytyy täältä.

Perinteisesti Ford on suhtautunut nihkeästi Star Wars -uraansa: aikanaan ei ollut varmaa, lähteekö hän mukaan edes Jedin paluuseen, eikä häntä ole juuri fanitapaamisissa nähty. Juorut kertoivat kuitenkin jo viime marraskuussa, että Ford on avoin uudelle trilogialle. Tuolloin väitettiin, että Ford lähtee neuvottelemaan vasta kun ohjaaja on tiedossa (ohjaajaksi on sittemmin kiinnitetty J.J. Abrams) ja käsikirjoitus on olemassa. Juoruun kuului myös väittämä, että Ford saattaa vaatia juonenkäännettä, jossa Han Solo kuolee kunnialla.

Viime viikolla uutisoitiin sellaisesta "juorusta joka on varmaa tietoa", että nuori Han Solo saa oman elokuvan. Tämä elokuva sijoittuu elokuvien Sithin kosto ja Uusi toivo väliin, eikä sitä kutsuta "episodiksi".

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Blockfest julkisti j... Hugh Laurie ja Georg... >

Keskustelut (11 viestiä)

TatiTheThird

15.02.2013 klo 22.10 5 tykkää tästä

Nyt aloin jopa odottamaan seitsemättä Star Warsia. Loistava uutinen! Mark Hamill vielä mukaan.
Milli

15.02.2013 klo 22.36

Ei todellakaan mitään mark hamilei. Harrison on sentään Harrison, odotukset kasvoivat suuresti. Odotin jo aikanaan episode 3ssa viittauksia soloon.
Wonderman_V

Rekisteröitynyt 25.09.2008

15.02.2013 klo 22.58 2 tykkää tästä

Milli kirjoitti:
Ei todellakaan mitään mark hamilei. Harrison on sentään Harrison, odotukset kasvoivat suuresti. Odotin jo aikanaan episode 3ssa viittauksia soloon.


Nuoren Han Solonhan siinä piti tosiaan esiintyä cameo-roolissa kolmososassa, mutta miksi Ford mukaan ja miksi helvetissä ei Luke motherfuckin Skywalker?
Se että Hamillin ura ei noussut parrasvaltoihin ei pahemmin muuta mitään monen fanin silmissä. Mies on ainoa ja oikea Luke.
Delicatessen

16.02.2013 klo 00.30

Jokseenkin säälittäviä kaikki nämä jatko-osat alkuperäisen trilogian jälkeen. Olin pettynyt mutta katsoin ne uteliaisuuttani. Nyt ei ole pienintäkään aikomusta katsella enää yhtään tekelettä tällä nimellä.
Kulkur1

Rekisteröitynyt 07.12.2012

16.02.2013 klo 09.05

Leave Solo alone. Leave him alone.
Nyt kun Disney on rikkonut universumin lakeja ja kumonnut sen tosiasian, että aina kun Lucakselta loppuu rahat niin Star Warssia tulee, niin en usko laadun olevan enää huikeaa.
Alkoihan se toinen trilogia( siis ep. 1-3) jo aika hanurista. Ja huomaa Obiwanin vanhentumisen kun vertaa kolmosen ja nelosen tappeluita.
Hags

Rekisteröitynyt 15.09.2009

16.02.2013 klo 15.58 1 tykkää tästä

Wonderman_V kirjoitti:
Milli kirjoitti:
Ei todellakaan mitään mark hamilei. Harrison on sentään Harrison, odotukset kasvoivat suuresti. Odotin jo aikanaan episode 3ssa viittauksia soloon.


Nuoren Han Solonhan siinä piti tosiaan esiintyä cameo-roolissa kolmososassa, mutta miksi Ford mukaan ja miksi helvetissä ei Luke motherfuckin Skywalker?
Se että Hamillin ura ei noussut parrasvaltoihin ei pahemmin muuta mitään monen fanin silmissä. Mies on ainoa ja oikea Luke.


Ebin Parrasvallat.
KWAKWA

Rekisteröitynyt 30.05.2012

16.02.2013 klo 16.03 1 tykkää tästä

Yippee ki-yay
Sarjakuvafani

17.02.2013 klo 15.53

Milli kirjoitti:
Ei todellakaan mitään mark hamilei. Harrison on sentään Harrison, odotukset kasvoivat suuresti. Odotin jo aikanaan episode 3ssa viittauksia soloon.


Hamill on paras Jokeri tähän asti, ja kyllä, parempi kuin Ledger tau Nicholson! Ja Hamill on arvostettu ääninäyttelijänä/sarjakuvamaailmassa, vaikka valtavirta yleisöä näkee ainoastaan Luken.
BibFortuna

18.02.2013 klo 19.57

Tästä tulee huikeata.. Mielestäni myös episodit 1-3 aivan mahtavia. 3. osa ehkä jopa paras Star Wars kaikista.
PekkaPerä

21.02.2013 klo 15.17

Sen takia ei Mark Hamillia, koska nykyään ihan jäätävä viinan pöhöttämä läskikasa. Ei semmonen oikein Lukelle antaisi arvoa. Vai?
Huuushdat

21.02.2013 klo 17.46

Mistä te hölömöt tiiätte, ettei Hamill tule näyttelemään Lukea tässä uusimmassa? Vain koska tässä uutisessa ei sitä sanota.. Check some info.

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova