Tuorein sisältö

Puistobluesin pääkonsertin artistijoukkoon pätevä vahvistus

08.05.2013 klo 11.28 | Luettu: 1617 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Järvenpään Puistoblues julkistaa uuden artistikiinnityksen.

Palkittu laulaja-lauluntekijä-huuliharpisti Curtis Salgado on viimeinen kiinnitys Puistobluesin pääkonsertin ohjelmistoon, johon kuuluvat myös George Thorogood & The Destroyers, Robert Randolph and the Family Band sekä kotimainen Q.Stone.

Curtis Salgado on laulanut muun muassa Robert Crayn yhtyeessä, Roomful of Bluesissa sekä lyhyen jakson myös Santanan riveissä. Soolourallaan hän on levyttänyt kahdeksan albumia.

Puistobluesiin olennaisesti kuuluvan blueskadun pohjoispäähän nousee tuttuun tapaan Levytori, jonka yhteydessä on myös esiintymislava. Levytorin lavalle nousevat bluesviikon aikana muun muassa Doctor's Order, Lauri "Arno" Ankerman & The Ankermen, Nate Gibson & Hi-Fly Rangers sekä Oinasmaa.

Blueskadun päälavalla nähdään mm. Nicole Willis & Soul Investigators, Nieminen & Litmanen, Minä ja Ville Ahonen sekä Huojuva Lato.

Puistoblues Järvenpäässä 26.-30.6.2013



V2.fi | J.A. Kaunisto
< Jack Reacher -voitta... Ilosaaren Töminän oh... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova