Tuorein sisältö

Dungeons & Dragons jälleen jättikankaille

09.05.2013 klo 01.30 | Luettu: 6570 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Warner Bros. on hankkinut oikeudet klassiseen roolipeliin Dungeons & Dragons. Studion kerrotaan pitävän elokuvaa tärkeänä ja olevan jo pitkällä sen suunnittelussa.

David Leslie Johnson (Punahilkka, Titaanien raivo) on kirjoittanut käsikirjoituksen, joka perustuu Dungeons & Dragonsin toisen luojan Gary Gygaxin vanhempaan peliin. Käsikirjoitusta muokataan siten, että se hyödyntää huomattavasti laajempaa lähdemateriaalia.

Dungeons & Dragons nähtiin valkokankailla viimeksi vuonna 2000, kun Warnerin tytärstudio New Line Cinema askarteli solvatun kökköfilmin. Vuotta myöhemmin New Line toi teattereihin ensimmäisen Taru sormusten herrasta -elokuvan. Ei ole tiedossa milloin uusi Dungeons & Dragons valmistuu, mutta Warner takuulla olisi mielissään, jos se onnistuisi luomaan uuden fantasiahitin joulun tienoilla 2015 eli vuoden kuluttua siitä kun Hobitti-trilogia päättyy.

Vuoden 2000 version ohjaaja Courtney Solomon on mukana tekemässä uutta elokuvaa tuottajan ominaisuudessa. Tämä ei välttämättä ole kauhea uutinen, sillä hän on itsekin haukkunut alkuperäistä teosta.



Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Ben Stiller ja Rober... Ender's Game -traile... >

Keskustelut (5 viestiä)

jokuvaa

09.05.2013 klo 03.09

Ikävä kyllä myös 2005 saatiin tätä syöpää http://www.imdb.com/title/tt0406728/?ref_=tt_rec_tti
lainaa
-_-

09.05.2013 klo 03.48

2012 tullut book of vile darkness oli ihan viihdyttävä vaikkei mikään huippu leffa ollut ja juonikin oli mitä oli.
lainaa
Lihatuomari

Rekisteröitynyt 17.01.2012

09.05.2013 klo 08.08

Jos kaljapäissään haluaa jotain paskaa katseltavaa, niin suosittelen lämpimästi myös Dwar:ia
lainaa
Lichi

Rekisteröitynyt 04.09.2011

09.05.2013 klo 20.52

Hienoa, että saadaan tällä aliarvostetulle sarjalle jatkoa. Ovathan tehosteet lähinnä huvittavia ja näyttelijäsuoritukset kehnoa juonen ollessa kliseinen. Kokonaisuudessaan ovat kyllä viihdyttäviä ja mukavan eeppisiä. Mestariteosta tosta ei saa millään. Parempia silti, kun 70% Oscarvoittajista. Esim. molemmat 2 ekaa osaa(kolmatta en nähnyt) huomattavasti viihdyttävämpiä kuin Argo tai Artist.

Miksi eivät tee jo elokuvaa Drizzt Do'Urdenista? Hänellä on niin paljon faneja, että myisi varmasti kuin häkä.
lainaa
Toop

10.05.2013 klo 13.03

Dragonlancesta sais kans ihan messevän leffan aikaiseks.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova