Tuorein sisältö

Jamie Foxx tahtoo olla Spawn

30.07.2013 klo 17.00 | Luettu: 1686 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Kun Jamie Foxxilta kysyttiin, mistä rooleista hän on kiinnostunut, hän vastasi Spawn ja Mike Tyson. Hän tarkensi, että hän jahtaa molempia rooleja aggressiivisesti, joten kyse ei ole pelkästä kiinnostuksesta.

Spawnin luoja Todd McFarlane on jo vuosia lupaillut uutta Spawn-elokuvaa, josta tulee rankempi kuin vuoden 1997 elokuvasta. Aiemmin tänä vuonna McFarlane kertoi, että Oscar-palkittu näyttelijä soittelee hänelle kolmen viikon välein kysyäkseen missä käsikirjoitus viipyy. Kyseinen näyttelijä ja McFarlane ovat jakaneet ajatuksia elokuvan suunnasta. Foxx, joka voitti Oscarin elokuvan Ray johdosta, epäilemättä on tämä näyttelijä, jonka henkilöllisyyttä McFarlane ei halunnut paljastaa.

McFarlane lupaili Foxxille - tai "näyttelijälle" - että hän voi tehdä Spawn-elokuvia seuraavan 10 vuoden ajan välittämättä ikääntymisestä.

Spawn on pirulle sielunsa myynyt mies, jonka on määrä johtaa Helvetin armeijoita, mutta joka pyrkii kapinoimaan herraansa vastaan.

Foxx on samanikäinen kuin entinen nyrkkeilijä Mike Tyson, joten epäselväksi jää minkälainen Tyson-elokuva hänellä on mielessä.

Lähde: Slashfilm

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Nirvanan kolmannen a... Artemis Fowl viimein... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova