Tuorein sisältö

Tiedot Kiinassa koomaan vajonneesta jenkkilaulajasta valheellisia

20.08.2013 klo 17.01 | Luettu: 1682 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

The Calling-yhtyeen vokalisti Alex Bandin kohua ja kysymyksiä herättäneen väkivaltaisen kaappauksen (V2.fi-uutinen) jatkoksi on esittää toinen outo muusikon pahoinpitelytapaus.

Muutama päivä sitten raportoitiin amerikkalaisen r&b-laulaja Raz B:n joutuneen Kiinassa hyökkäyksen kohteeksi, jossa laulajaa oli lyöty pullolla. Tietojen mukaan välikohtaus oli myöhemmin johtanut laulajan vaipumiseen koomaan.

Raz B heräsi kuitenkin nopeasti koomasta ja yllättäen tutkimukset osoittivat kaiken olevan kunnossa...

Nyt mediaan on levinnyt tieto, jonka mukaan koomaväitteet julkistanut taho ei ollut Raz B:n virallinen lehdistökontakti. Myös laulajan veli myöntää tiedotuksen lähteneen lapasesta. Luotettavaksi tahoksi uskottu henkilö osoittautui kaikkea muuta kuin luotettavaksi...

Raz B:n vahvistetaan loukkaantuneen yökerhokahakassa mutta vammat jäivät ennemminkin kosmeettisiksi. Mies ei missään vaiheessa ollut koomassa tai hengenvaarallisesti loukkaantuneena.

Raz B "muistetaan" r&b-ryhmä B2K:n jäsenenä. Miehen sooloura ei ole aiheuttanut merkittäviä listämenestyksiä.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Rion pormestari lupa... Ultron ei koskaan ku... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova