Tuorein sisältö

Lihapullakuurojen lumoamat amerikkalaiset eivät formuloista innostuneet

30.09.2013 klo 15.00 | Luettu: 3648 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ruokaolentojen saaresta kertova pimahtanut animaatio Poutapilviä ja lihapullakuuroja 2 oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Avaustulos oli hitusen parempi kuin ensimmäisellä osalla ja budjetti hieman pienempi, joten sarjalla menee hyvin, vaikkei se kasvattanut suosiotaan likimainkaan yhtä komeasti kuin Itse ilkimys -sarja teki aiemmin tänä vuonna.

Niki Laudasta ja James Huntista kertova Rush avasi vaisusti, mikä oli odotettavissa, sillä tuskin kukaan uskoi Formula 1 -aiheisen draaman menestyvän Yhdysvalloissa yhtä hyvin kuin esimerkiksi muutamat viime vuosien baseball-elokuvista ovat menestyneet.

Muut uutuudet olivat pienen budjetin komedioita. Baggage Claim kertoo lentoemännästä, joka väärinkäyttää luontaisetujaan löytääkseen unelmiensa miehen nopeasti ennen siskonsa häitä.

Joseph Gordon-Levittin esikoisohjaus Don Jon on kertomus menevästä miehestä, jonka ensimmäinen merkittävä parisuhde on vaarassa mennä pilalle hänen pornoaddiktionsa vuoksi. Gordon-Levitt näyttelee nimihenkilöä ja Scarlett Johansson hänen romantiikannälkäistä sussuaan.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Yhdysvalloissa:

Sija. Elokuva (Viikonlopun tulos: miljoonaa $) [Kokonaistulos] |Viikko|

1. Poutapilviä ja lihapullakuuroja 2 (Cloudy with a Chance of Meatballs 2) (35,0) [35,0] |1|
2. Prisoners (11,3) [39,0] |2|
3. Rush (10,3) [10,6] |1| - arvostelu
4. Baggage Claim (9,3) [9,3] |1|
5. Don Jon (9,0) [9,0] |1|
6. Insidious: Chapter 2 (6,7) [69,5] |3|
7. The Family (Malavita) (3,7) [31,7] |3|
8. Instructions Not Included (3,4) [38,6] |5|
9. Millerit (We're the Millers) (2,9) [142,4] |8| - arvostelu
10. Lee Daniels' The Butler (2,4) [110,3] |7|

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Metallica ottaa leff... Ruotsalaissuosikki h... >

Keskustelut (3 viestiä)

manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

30.09.2013 klo 15.15

Mikähän Don Jonin budjetti oli. JGL:lle soisi menestystä tälläkin saralla, sen verran hyvällä meiningillä tekee lyhytprojektejaan.
lainaa
Crudus

30.09.2013 klo 15.27

IMDB arvioi Don Jon:n budjetiksi noin 6 miljoonaa dollaria.

lähde: http://www.imdb.com/title/tt2229499/business?ref_=ttspec_
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

30.09.2013 klo 16.16

Kuudesta miljoonasta muutkin tahot puhuvat. Leffalla ei ole hätäpäivää ja positiiviset arviot lupaavat hyvää Joosepillekin, jos hän ohjaajana tahtoo jatkaa.
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova