Tuorein sisältö

Teemu Selänteestä kertova dokumentti teki ennätyksen

30.09.2013 klo 16.00 | Luettu: 2291 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Teemu Selänteestä kertova Selänne teki ennätystuloksen Suomessa avausviikonloppunaan dokumenttien kilpailusarjassa. Ennätys rikkoontui selkeästi. 22 000 myytyä lippua on yli puolet enemmän kuin edellinen ennätyksen haltija Fahrenheit 9/11 myi samassa ajassa. Suositun kotimaisen dokumentin Veskun avaustuloksen Selänne päihitti yhdessä päivässä.

Viikonlopun katsotuin elokuva oli kuitenkin Lentsikat. Pixarin Autot-maailmaan sijoittuva animaatio kertoo elävien lentokoneiden edesottamuksista. Elokuvaa ei ole tehnyt Pixar, vaan DisneyToon Studios, joka vastaa myös Helinä-keiju-sarjasta.

Denzel Washingtonin ja Mark Wahlbergin tähdittämä 2 Guns on toimintakomedia, jossa kaksi kelmiä saa tietää, että he molemmat ovat salakyttiä toistensa tietämättä.

Suomen Oscar-ehdokkaaksi valittu psykologinen jännäri Oppipoika ei suuria kansanjoukkoja liikutellut. Hidastempoinen elokuva kertoo majakkasaaren mestarin perheestä, uudesta oppipojasta ja heidän välisistä jännitteistään.

Saaristossa tapahtuu myös draamassa Mud, jossa Matthew McConaughey näyttelee salaperäistä miestä, johon kaksi seikkailevaa teinipoikaa törmää.

Viikonlopun katsotuimmat elokuvat Suomessa:

Sija. Elokuva (Katsojia viikonloppuna) [Katsojia yhteensä] |Viikko|

1. Lentsikat (Planes) (33 645) [36 779] |1|
2. Selänne (22 560) [25 022] |1|
3. Smurffit 2 (The Smurfs 2) (7 860) [86 514] |4|
4. Millerit (We're the Millers) (7 182) [59 150] |4| - arvostelu
5. Tumman veden päällä (5 889) [63 804] |4| - arvostelu
6. 2 Guns (5 187) [5 187] |1| - arvostelu
7. The Heat (3 283) [11 687] |2| - arvostelu
8. Oppipoika (Lärjungen) (2 777) [2 777] |1| - arvostelu
9. Rush (2 491) [21 981] |3| - arvostelu
10. Jobs (2 155) [9 926] |2| - arvostelu
...
14. Mud (1 058) [1 289] |1|

Lähde: Suomen elokuvasäätiö

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Vuosisadan siirappir... Jennifer Lawrence ja... >

Keskustelut (2 viestiä)

pelleilyä

30.09.2013 klo 18.45 2 tykkää tästä

taas nauraa markkinahemmot partaansa. ihan tajutonta miten viikon Selännettämisellä saadaan hirveä henkilöpalvonta päälle. ihmiset jotka eivät voi sietää lätkää ovatkin yhtäkkiä ihan "aah uuh"

Seuraavaksi Häkkinen, Räikkönen, Ahtisaari, Ahonen?
lainaa
Sir_Rymylys

Rekisteröitynyt 11.04.2007

30.09.2013 klo 19.14 2 tykkää tästä

Kyllä menisin paniikkiin herätessäni yöllä Teemu Selänteen tuijotukseen. Vaikka kuinka luistimia tarjoaisi tai lupaisi kuun taivaalta, niin sedän matkaan uskaltaisi lähteä.
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova