Tuorein sisältö

Razer uudisti Blackwidow-näppiksen, V2.fi testasi

17.05.2014 klo 16.56 | Luettu: 5115 kertaa | Teksti: Manu Pärssinen


Viime syksynä V2.fi arvioi Razer Blackwidow -näppäimistön, ja silloin valituksen aiheita olivat lähinnä se, että vasemman reunan makronappien sijaintiin totuttelu kesti hetken ja että näppäimistöön valittu fontti on asteen liian futuristinen.

Nyt Razer on julkaissut näppäimistöstä vuoden 2014 version. Suurin uutuus on se, että erikseen valikoitujen markkinoilla saatavien olevien näppäinkytkimien sijaan Razer on päättänyt valmistaa itse aivan uuden, erityisesti pelikäyttöön tarkoitetun kytkimen. Sen kerrotaan olevan myös entistä kestävämpi ja mainospuheissa vilautellaan lukemaa 60 miljoonaa näppäimen painallusta.

Pikatesti


V2.fi sai kokeiltavakseen Ultimate-mallin, jossa on myös taustavalaistus. Makronäppäimet ovat edelleen alkutotuttelua häiritsevästi vasemmassa laidassa, mutta sanottava on, että vaikka Razerin uudet kytkimet on suunniteltu erityisesti pelikäyttöä varten, ovat ne erinomaiset myös kirjoituskäytössä. Ja tämä allekirjoittaneelta, joka vannoi monta vuotta kannettavien tietokoneiden chiclet-tyyppisten näppäimistöjen nimeen. Näppäinten painallustuntuma ja herkkyys ovat varsin miellyttävät. Kun muut ominaisuudet hintaa (noin 110 eur ilman taustavaloa, 150 eur taustavalolla) myöden ovat pysyneet suurinpiirtein samoina, ansaitsee tämänkin vuoden versio mukisematta ne neljä tähteä, jotka sen edeltäjä sai.

PS. Näppäimistön taustavalon voimakkuutta saa säädettyä juuri havaittavasta tuhannen krypton-auringon säteilyä vastaavaksi.

Lisätietoja: Razer


V2.fi | Manu Pärssinen
< Ferrell ja Galifiana... Slipknot-pomo Corey ... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

Czerwony

Rekisteröitynyt 11.04.2007

18.05.2014 klo 13.45

aiemman blackwidowini hajottua päädyin kokeilemaan steelseriesin 6GV2 -näppistä. Vajaan puolen vuoden kokeilun jälkeen en enää blackwidowia ole paljoa kaipaillut: Paria asetteluun liittyvää ongelmaa, eli vasemman windows-napin korvaus funktionapilla ja yläpilkun sijoittaminen oikean shiftin viereen, olen ollut vähintäänkin tyytyväinen tuntumaan.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova