Tuorein sisältö

Freeman & Nicholson hymyilyttivät, mutta Uwe Boll nauratti hengiltä

14.01.2008 klo 03.45 | Luettu: 1574 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Laajaan levitykseen päässyt Nyt tai ei koskaan oli viikonlopun katsotuin elokuva Yhdysvalloissa. Morgan Freemanin ja Jack Nicholsonin tähdittämä draamakomedia kertoo kuolemaa tekevien miesten viimeisistä huvituksista. Kriitikoiden makuun elokuva oli turhan imelä.

Tiukan tappion kärsi Ice Cuben komedia First Sunday. Rutiinilla lyttyyn haukuttu leffa kertoo pikkurikollisista, jotka saavat kutsumuksen yritettyään ryöstää oman kirkkonsa.

Nimihirviö The Pirates Who Don't Do Anything: A Veggie Tales Movie sai kriitikoilta ristiriitaisen vastaanoton. Tv-sarjaan perustuvalle pienen budjetin animaatiolle kymmenen katsotuimman joukkoon pääsy on jo iso juttu.

Listan ulkopuolelle jäi legendaarisen Uwe Bollin uutukainen In the Name of the King: A Dungeon Siege Tale. 60 miljoonaa dollaria maksanut fantasiaspektaakkeli tienasi alle 4 miljoonaa dollaria. Valittuja kriitikkoja mukaillen vakavaksi tarkoitettu videopelifilmatisointi on niin huono, että yleisö nauroi alusta loppuun. Tätä voi pitää positiivisena kehityksenä: Bollin aiempien elokuvien on kuvailtu lähinnä itkettävän.

Sija / Elokuva / Viikonlopun tulos / (Kokonaistulos)

1. Nyt tai ei koskaan (The Bucket List) 19,5 milj.$ (21,0 milj. $)
2. First Sunday 19,0 mil. $ (19,0 milj. $)
3. Juno 14,0 milj. $ (71,2 milj. $)
4. National Treasure: Salaisuuksien Kirja (National Treasure: Book of Secrets) 11,5 milj. $ (187,3 milj. $)
5. Alvin ja Pikkuoravat (Alvin and the Chipmunks) 9,1 milj. $ (187,7 milj. $)
6. I Am Legend 8,1 milj. $ (240,2 milj. $) - arvostelu
7. One Missed Call 6,1 milj. $ (20,6 milj. $)
8. P.S. I Love You 5,0 milj. $ (47,0 milj. $)
9. The Pirates Who Don't Do Anything: A Veggie Tales Movie 4,4 milj. $ (4,4 milj. $)
10. Sovitus (Atonement) 4,3 milj. $ (25,2 milj. $) - arvostelu

In the Name of the King: A Dungeon Siege Tale

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Poison ja Lordi sama... Golden Globet on jae... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova