Tuorein sisältö

Emma Stone ja Steve Carell taistelevat sukupuoltensa puolesta

21.04.2015 klo 22.50 | Luettu: 3363 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Draamakomedia Battle of the Sexes tulee kertomaan tositarinan 70-luvulla käydyistä sukupuolten välisistä tennismatseista. Entinen mestari Bobby Riggs uhosi, että naispuoliset pelaajat ovat niin heikkoja, että hän pärjäisi heille vielä viisikymppisenäkin.

Ja totta tosiaan: Riggs voitti kolmekymppisen Margaret Courtin, joka oli maailman kärkinimiä. Riggs innostui voitosta ja huomiosta, ja järjesti seuraavan matsin ympärille pröystäilevän tapahtuman, joka kiinnosti arviolta 90 miljoonaa television katsojaa. Uusi vastustaja Billie Jean King oli valmistautunut otteluun ja vei voiton selkeästi. Kukkopoika Riggs tiettävästi otti tappion raskaasti, vaikka King oli 26 vuotta nuorempi.

Steve Carell näyttelee Riggsiä ja Emma Stone Kingiä. Molemmat olivat Oscar-ehdokkaina tänä keväänä (elokuvien Foxcatcher ja Birdman johdosta). He ovat esiintyneet yhdessä komediassa Hölmö hullu rakkaus.


Mutta ei tässä vielä kaikki.

Myös Paul Giamatti on Bobby Riggs ja myös Elizabeth Banks on Billie Jean King. He tähdittävät HBO:n suunnittelemaa nimeämätöntä elokuvaa.

Myös Will Ferrell on Bobby Riggs. Hän aikoo tähdittää elokuvaa Match Maker, joka myöskin kertoo Riggsin ja Kingin matsista.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Mummilla on salaisuu... Spotifyn mainostuoto... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova