Tuorein sisältö

Whitesnake-pomo ei kritiikistä hätkähdä, 'tuhlaatte energiaanne väärään mieheen'

23.05.2015 klo 17.21 | Luettu: 2472 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Whitesnaken (ja myös Deep Purplen ex-vokalisti) David Coverdale on kommentoinut tuoreen Whitesnake-albumin The Purpe Albumin saamaa negatiivista palautetta. Levyllä bändi coveroi Deep Purpen aikoinaan levyttämia viisuja vuosilta 1973-1976.

Classic Rockin haastattelussa Coverdale toteaa vihaajia löytyvän aina. Rokkari ei välitä negatiivisesta palautteesta.

- En ole koskaan tehnyt musiikkia vihaajille. He eivät osta levyjäni tai käy keikoilla. Miksi ihmeessä välittäisin heistä pätkääkään. En ole heille mitään velkaa. Olen 63-vuotias, maailmankiertueen liput menevät kuin kuumille kiville - kertoimet ovat minun puolellani. Vihaajat vain tuhlaavat energiaansa.

- Pitkällä urallani olen tullut siihen pisteeseen, jolloin voin tehdä juuri niin kuin haluan. En julkaise mitään, jota en itse pidä hyvänä. Joku hahmo kuulutti verkossa uudesta levystä 'Coverdalen kaivo mahtaa olla tyhjä'. 40 vuoden aikana olen myynyt 100 miljoonaa levyä ja säveltänyt lukemattomia rock-viisuja. Kuin kehtaat kritisoida meikäläistä!


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Odysseus harhailee p... Edesmenneen Ronnie J... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

jopjfdifdjpio

23.05.2015 klo 20.08

i was the shit in the 80's, now im just shit
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova