Tuorein sisältö

Imperiumin vastaiskun edessä esitetystä ritaritarinasta täyspitkä elokuva

03.06.2015 klo 17.01 | Luettu: 3557 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Lyhytelokuvaa Black Angel esitettiin Imperiumin vastaiskun kanssa valikoiduissa teattereissa vuonna 1980. Se väitetysti on inspiroinut myöhempien fantasiaelokuvien tekijöitä. Black Angelia luultiin vuosikymmenten ajan kadonneeksi, kunnes kopio löytyi pari vuotta sitten. Viime kuussa elokuva julkaistiin YouTubessa ja ohjaaja Roger Christian vihjasi, että tiedossa on uutinen.



Uutinen on tämä: Christian aikoo ohjata täyspitkän version. Täyspitkä Black Angel kertoo "ritarista, joka matkaa syvälle synkkään alamaailmaan viholliskuninkaan tyttären kanssa". Kirkaskatseinen sankari kohtaa puhtaan pahuuden ruumiillistuman, eli sen mustan enkelin.

Elokuva tehdään perinteisin keinoin eli tietokonetta mahdollisimman vähän käyttäen. Christian, joka voitti Oscarin ensimmäisen Star Warsin tuotantosuunnittelusta, lupaa komeaa kuvastoa. Mukana ovat näyttelijälegendat Rutger Hauer ja John Rhys-Davies, jotka tukevat myöhemmin julkistettavaa nuorempaa pääosanesittäjää.

Christian anoo Indiegogo-palvelussa rahoitusta esituotantoa varten. Joukkorahoituskampanjan on tarkoitus paitsi parantaa elokuvaa, myös kasvattaa fanipohjaa: innokkaimmille rahoittajille tarjotaan rooleja ja oheissälää, kuten tapana on.

Kahden päivän jälkeen koossa on jo yli puolet 100 000 dollarin tavoitteesta. Varsinaisen elokuvan budjetti on noin 15 miljoonaa dollaria ja tämä puoli on kunnossa. Kuvausten on määrä alkaa tänä vuonna.




Lähteet: Indiegogo, Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Tältä näyttää Pixari... Dwayne Johnson kultt... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

pythonisti

03.06.2015 klo 17.15 1 tykkää tästä

kuitenkin Monty Pythonin Holy Grail tuli jo vuonna 1975 ja Terry Gilliamin Jabberwocky 1977. näin visuaalisesti ja muutoinkin aika samannäköistä kamaa.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova