Tuorein sisältö

Yhdysvaltalaiset hylkäsivät elokuvataiteen viikonloppuna

04.02.2008 klo 01.58 | Luettu: 1771 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Mennyt viikonloppu oli melkoisen synkkä elokuva-alan ihmisille Yhdysvalloissa. Urheilutapahtuma Superbowl nakersi perinteisesti katsojamääriä kaikilta elokuvilta, minkä lisäksi Disneyn vastaus äijäviihteelle, eli nuorille tytöille suunnattu konserttitaltiointi Hannah Montana/Miley Cyrus: Best of Both Worlds Concert Tour keräsi enemmän katsojia kuin kolme suosituinta elokuvaa yhteensä.

Ainoa kymmenen katsotuimman listalle yltänyt uutuuselokuva oli japanilaisen kauhurainan The Eye uusi versio. Jessica Alban tähdittämä leffa menestyi melko vaatimattomasti ja sai kriitikoilta yhtä kylmää kättä kuin kaltaisensa säännönmukaisesti.

Rambo ja Meet the Spartans jatkoivat kiihkeää kaksintaistelua. Molempien katsojamäärät romahtivat samassa suhteessa, joten spartalaiset vetivät jälleen pidemmän korren. Arkipäivinä Rambo on kuitenkin kiinnostanut laajempaa yleisöä. Stallone on kertonut, ettei Ramboja nähdä tulevaisuudessa ja että neljännenkin osan valmistuminen oli pieni ihme.

Sija / Elokuva / Viikonlopun tulos / (Kokonaistulos)

1. Hannah Montana/Miley Cyrus: Best of Both Worlds Concert Tour 29,0 milj. $ (29,0 milj. $)
2. The Eye 13,0 milj. $ (13,0 milj. $)
3. 27 Dresses 8,4 milj. $ (57,1 milj. $)
4. Juno 7,5 milj. $ (110,3 milj. $) - arvostelu
5. Meet the Spartans 7,1 milj. $ (28,3 milj. $)
6. Rambo 7,0 milj. $ (29,8 milj. $)
7. Nyt tai ei koskaan (The Bucket List) 6,9 milj.$ (67,7 milj. $)
8. Untraceable 5,4 milj. $ (19,5 milj. $)
9. Cloverfield 4,9 milj. $ (72,0 milj. $)
10. There Will Be Blood 4,8 milj. $ (21,1 milj. $)

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jussit on jaettu... Superbowl-mainoksia:... >

Keskustelut (1 viestiä)

mikkis

Rekisteröitynyt 04.02.2008

04.02.2008 klo 16.09

Kyl on uskomatonta tuo Hannah Montana ja High School musical paskan menestys tuol jenkeis
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova