Tuorein sisältö

Miksi BBC on laittanut The Doorsin ja Neil Youngin soittokieltoon?

11.07.2015 klo 15.04 | Luettu: 2418 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

BBC on laittanut 'soittokieltoon' Neil Youngin, The Doorsin, Journeyn ja Bonnie Raittin tuotannon. Kielto koskee myös coverversioita ja viisuja, joihin on sämplätty edellämainittujen artistien/bändien materiaalia.

BBC on antanut toimittajilleen oheistuksen olla soittamatta edellä mainittuja artistejä. Syynä päätökseen on kyseisten artistien vetäytyminen tekijöiden, esittäjien ja kustantajien yhteisestä tekijänoikeusjärjestöstä MCPS:stä.

BBC ei pysty maksamaan artisteille radiosoitosta - koska he eivät ole enää mukana MCPS:n toiminnassa. Joten soittamalla Neil Youngin musiikkia, BBC syyllistyy tekijänoikeusrikkomukseen (jos tekijänoikeuskorvaus ei mene oikeaan osoitteeseen).

Tosin Neil Young on vetäytynyt MCPS:n toiminnasta jo vuonna 2002, The Doors vuonna 2006. Kyseessä ei siis ole uusi asia.

BBC voi soittaa Neil Youngin ja The Doorsin musiikkia, jos he tekevät sopimuksen toisen tuotantoyhtiön kanssa (Vixen UK).

Ongelma on noussut esille BBC:n uudistusten myötä - BBC:n kuulijat voivat ladata ohjelmia ja kuunnella niitä myös'offline-tilassa' BBC iPlayerin kautta. Kyseinen ominaisuus vaatii kunnossa olevat MCPS-luvat.

(Guardian)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Päivä pilalla: pieni... Suosikkibändi kolari... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova