Tuorein sisältö

Apulanta julkisti reilun nipun syksyn keikkoja

05.08.2015 klo 21.56 | Luettu: 1766 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Apulanta julkaisee kahdennentoista studioalbuminsa lokakuun alussa.

Yhtyeen edellisestä studioalbumista (platinaa myynyt Kaikki Kolmesta Pahasta) on aikaa kolme vuotta.

- Kun Ville tuli bändiin viime vuoden toukokuussa, alkoi armoton treenaaminen. Kesän -14 keikkojen myötä alkoi hahmottua, mihin tämä yhtye oikeastaan tällä kokooonpanolla pystyy ja se oli todella inspiroivaa. Syksyn pimeillä biisinteko pääsi tosissaan vauhtiin ja joulukuussa päästiin jo studioonkin. Kevään mittaan saatiin loputkin rallit nauhoitettua ja kesä ollaan tehty lopputyöstöä. Tästä tulee erittäin kova pläjäys. Laserpunkkia sarkastisen tummalla sävyllä. Ei tilitetä vaan osoitetaan toisten virheet ja hierotaan haavoihin suolaa, vakuuttaa Toni Wirtanen.

Tulevan syksyn keikkakalenteri näyttää alustavasti seuraaavalta;

to 01.10. Helsinki, Suomipop risteily
pe 16.10. Lahti, Möysän musaklubi
la 17.10. Anjala, Mari´s Coffee
pe 23.10. Lappeenranta, Amarillo areena
la 24.10. Helsinki, Tavastiaklubi
pe 30.10. Rauma, Varastoklubi
la 31.10. YKSITYISTILAISUUS
pe 06.11. Tampere, Pakkahuone
la 07.11. Salo, Salohalli
pe 13.11. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
la 14.11. Kokkola, Seurahuone
pe 20.11. Joensuu, Kerubi
la 21.11. Laukaa, Peurunka areena
pe 27.11. Kuopio, Puikkari
la 28.11. Hämeenlinna, Vanajanlinna, Pikkujouluparty
pe 04.12. Kotka, Kymenlaakson suurimmat pikkujoulut
la 05.12. Helsinki, Virgin Oil Co.
pe 11.12. Turku, Venus
la 12.12. Kauhajoki, Aronkeidas

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Deadpool on takuulla... Lauri Ylönen julkais... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova