Tuorein sisältö

Mitä Apulannan Toni ei tiedä talvisodasta, se on tarpeetonta!

16.10.2015 klo 22.37 | Luettu: 2553 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Mitä Apulannan Toni ei tiedä Suomen Toisen maailmansodan sotahistoriasta, se on tarpeetonta!

Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen on kirjoittanut yhdessä Vesa Nenyen ja Peter Munterin kanssa englanninkielisen tietoteoksen Suomen taipaleesta Toisessa maailmansodassa. Kaksiosaisen 'Finland at War'- kirjasarjan ensimmäinen osa, Talvisodan vaiheista kertova 'The Winter War 1939-40' on kuluvan syksyn aikana julkaistu maailmanlaajuisesti.

Kirjan julkaisijana toimii englantilainen sotahistoriallisiin kirjoihin erikoistunut kustannusyhtiö Osprey Publishing.

Jatko- ja Lapin sodan vaiheista kertova toinen osa on parhaillaan työn alla.

- Tämä projekti sai alkunsa 2012, kun kaveriporukalla kirjoitimme erääseen sotapeliin Suomi-aiheiset lisäsäännöt. Pelin julkaisija sattui toimimaan tiiviissä yhteistyössä Osprey Publishingin kanssa, jossa kovasti innostuttiin tekemästämme työstä. Osprey oli pitkään halunnut julkaista kattavan Suomen sotataipaleesta kertovan teoksen, ja he päätyivät kysymään meidän porukkaa kirjoittamaan sellaisen. Tarkoituksemme oli kertoa viime sotiemme vaiheista kattavasti ja selkeästi niin, että kirja olisi myös hyvää luettavaa, taustoittaa Wirtanen.

Kyseessä on erityisesti kansainväliselle lukijakunnalle suunnattu teossarja. Hankkeessa on käytetty myös runsaasti ennen julkaisematonta lähdemateriaalia kuten kuvia ja haastatteluita.

- Tätä on tehty suurella sydämellä ja rakkaudesta lajiin ja nyt voi ylpeänä esitellä ensimmäistä osaa.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Maapallon viimeisell... Slayer tarjoaa pedon... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova