Tuorein sisältö

Viron paras bändi rantautuu Suomeen

18.02.2008 klo 10.46 | Luettu: 5734 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Eestissä käsittämättömän suureen suosioon noussut, maan selkeästi kuumin ja menestynein rock-bändi The Sun julkaisee 26.3.2008 ensimmäisen myös Suomessa päivänvalon näkevän kansainvälisen albuminsa. Tuore levy koostuu pelkästään englanninkielisestä materiaalista. Eestin asukaslukuun pohjaten jo tuhannen levyn myynnillä bändit yltävät maassa listoille ja suosioon, The Sunin kahta edellistä albumia on myyty kumpaakin yli 10 000 kappaletta.

Bändi on jo toistamiseen asetettu MTV Music Awardsin Best Baltic Act –ehdokkaaksi. Bändin keulakuva Tanel Padar vei Viron Euroviisuvoittoon vuonna 2001, ja sen lisäksi hänet on valittu Viron seksikkäimmäksi mieheksi samana vuonna, Padar on maan ykkösjulkkis.

Vuonna 2003 perustetulle The Sunille on kertynyt viimeisen kahden vuoden aikana mittariin yli 300 keikkaa, joista tunnetuimpia ovat Metallican lämmittely Tallinnassa 2006 sekä Aerosmithin kanssa konsertointi Riikassa ja Tallinnassa 2007.

The Sunin Hopelessness You-Biisistä on tehty myös video, www.thesun.ee.

www.myspace.com/officialthesun

Keikat:

1.4. Tampere, Klubi
2.4. Helsinki, Tavastia
3.4. Jyväskylä, Lutakko
4.4. Seinäjoki, Rytmikorjaamo
5.4. Mänttä, Pekilorock




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Lauri Tähkälle iskel... Amyn aviomies vaihto... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

Gaeryc

Rekisteröitynyt 17.04.2007

18.02.2008 klo 15.39

Höh, toivoin etä kyseessä olisi ollu mul on bemmi uudet kummit hemmo.
lainaa
zergbur

Rekisteröitynyt 07.08.2007

18.02.2008 klo 19.31

Entäs Metsätöll :D
lainaa
lady-lou

12.03.2008 klo 21.44

the sun on aivan mahtava. siis uskomattoman hyvä! tekisi mieli huutaa ja pomppia. todellakin menen tsekkaamaan. itseasiassa kaksi kertaa.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova