Tuorein sisältö

Rambo riehuu tv-sarjassa: Stallone mukana suunnitelmassa

01.12.2015 klo 19.00 | Luettu: 4290 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Viimeksi kun Rambo-uutinen piti paikkansa, vuosi oli 2008 ja Rambo ihan oikeasti myi vähemmän lippuja avausviikonloppunaan kuin Risto Räppääjä.

Uusinta tietoa on se, että suunnitteilla on tv-sarja Rambo: New Blood. Sopimuksia on allekirjoitettu. Sylvester Stallone on mukana tuottajana. Sisäpiirilähteet eivät ole yksimielisiä siitä, onko Stallone suostunut jo näyttelijäksikin, mutta olettama on se, että hän aikoo palata rooliinsa.

Sarja kertoo John Rambosta ja hänen pojastaan, joka on laivaston erikoisjoukkojen entinen jäsen. Käsikirjoituksesta vastaa Jeb Stuart, joka on kirjoittanut mm. elokuvat Die Hard ja Takaa-ajettu.

Tv-sarja on mainittu aiemminkin. Niin on myös sci-fi-Rambo. Stallone on luvannut, että uusi elokuva kuvataan kohta, mutta todennut sitten, ettei elokuvaa 99% todennäköisyydellä tehdä koskaan, mutta todennut sitten, että uusi elokuva kuvataan kohta. Tammikuussa oli puhetta, että elokuva nimeltä Rambo: Last Blood kuvataan tänä vuonna. Tuo suunnitelma on nyt hyllytetty.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Emäntä uppeluksissa ... Deadpool perseilee u... >

Keskustelut (2 viestiä)

Tiger

01.12.2015 klo 23.02

Nämä isä-poika aiheiset jutut ei toimi mistä hyvinä esimerkkeinä mainittakoon Indy 4, Beverly Hills Cop tv-sarja (oli niin huono ettei päässyt koskaan edes esitykseen asti vaikka ainakin pilottijakso oli jo kuvattu), Die Hard 5...
Jos Rambo 5 on kuopattu niin parempi päättää Rambo-saaga vuoden 2008 elokuvaan.
lainaa
fsdhpisdfjpio

01.12.2015 klo 23.20

Indy 3?

Nää voi tehdä hyvinkin. Indy 4 oli joka saralla täyttä nostalgiannälkäistä paskaa, Die Hard 4 oli jo aika onneton ja 5 oli jättipaskaa, jotain hyllytettyä tv-sarjaa on ihan turha edes mainita

Tosiaan hyvinkin voisi tämän tehdä mutta uudemmista Expendableista on nähty että Stallone haluaa junnuja ihan vain junnuuden vuoksi. Junnulla täytyy olla omaa karismaa, juonen tukea paridynamiikkaa jne. Toisaalta eipä ne ylivanhat papatkaan a la Ford aina toimi
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova