Tuorein sisältö

David Bowie julkaisi uuden singlen Lazarus – kuuntele menestysmusikaalin nimikkobiisi täältä

18.12.2015 klo 14.30 | Luettu: 1320 kertaa | Teksti: Erkki Mervaala



David Bowien tammikuussa julkaistavalta albumilta Blackstar on tänään julkaistu uusi single Lazarus, joka on myös New York Theatre Workshopin syksyn menestysmusikaalin nimikkokappale. Muun muassa televisiosarjasta Dexter tunnetun Michael C. Hallin tähdittämä musikaali perustuu Walter Tevisin vuonna 1963 julkaistuun romaaniin The Man Who Fell To Earth, jonka elokuvasovitusta David Bowie puolestaan tähditti vuonna 1976.

Kappaleena jazzahtava, mutta haikea Lazarus muistuttaa vahvasti vuoden 2002 albumilta Heathen löytyvää tunnelmallista klassikkoa Slip Away. Alla Michael C. Hallin ja Lazarus-musikaalin muiden näyttelijöiden tulkinta kappaleesta eilisiltaisesta Late Show with Stephen Colbert -ohjelmasta.



Uusi albumi Blackstar julkaistaan perjantaina 8. tammikuuta 2016, David Bowien 69-vuotissyntymäpäivänä. Lazaruksen musiikkivideon on määrä saada julkaisunsa päivää ennen albumia. Albumin ensimmäinen musiikkivideo Blackstar julkaistiin marraskuussa.

Albumin voi tilata ennakkoon muun muassa Bowien kotisivuilta.

V2.fi | Erkki Mervaala
< Nummirock julkisti t... Naisten Haamujengi m... >

Keskustelut (1 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

20.12.2015 klo 08.41

Hyvältä kuulostaa, kyllä tuo Davidin tuleva levy menee ostoon heti.

Kirjoita kommentti

95754

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova