Ryan Reynolds ja Deadpool miettivät seuraavia askeleitaan

19.02.2016 klo 19.30 | Luettu: 1734 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Ryan Reynoldsin näyttelemä Deadpool jatkaa seikkailujaan täysin varmasti. Deadpool 2 on suunnitteilla ja hahmo hyvin todennäköisesti on osa X-Force-elokuvaa.

Ensimmäisestä osasta (ja Zombielandista) vastanneet kirjoittajat Rhett Reese ja Paul Wernick työstävät kakkososaa. He tahtovat pitää Deadpoolin kuviot suhteellisen pieninä, selkeinä ja samaistuttavina, jotta yleisö voi keskittyä nauttimaan oudosta huumorista.

Deadpool saattaa tavata aikamatkustavan mutantin Cablen kuten sarjakuvissakin, mutta he todennäköisesti eivät päädy keskelle eeppistä tulevaisuuden sotaa. Reese ja Wernick eivät tahdo 150 miljoonan dollarin budjettia (ensimmäinen osa maksoi 58).

Se jää nähtäväksi, mitä mieltä on studio. Deadpool myi avausviikonloppunaan enemmän lippuja kuin ne 150 miljoonan dollarin X-Men-elokuvat, mikä ei ollut vielä tiedossa, kun äskettäin julkaistu haastattelu tehtiin.

X-Men-sarjan tuottaja Simon Kinberg uskoo, että oopperamaisia X-Men-elokuvia pukee matala ikäraja. Esimerkiksi X-Force-elokuva sen sijaan saattaa kantaa samaa korkeaa ikärajaa kuin Deadpool, vaikkei mitään vahvisteta vielä. X-Force on sarjakuvissa X-Men-tiimin särmikkäämpi versio, jonka jäseniä ovat olleet mm. Deadpool, Cable, Kolossi ja Wolverine.

Reynolds on todennut, että hän tekisi seuraavaksi mieluiten X-Force-elokuvan.

Lähde: Collider 1 & 2

Parhaillaan Reynolds neuvottelee tieteiselokuvan Life miespääosasta. Ison budjetin leffassa löydetään elämää Marsista. Rebecca Ferguson (Mission: Impossible – Rogue Nation) nähdään naispääosassa, Daniel Espinosa (Rahalla saa) ohjaa ja käsikirjoituksesta vastaa Deadpool-pari Reese & Wernick.

Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Mäkki rakastui pakas... Oasis-tähti Liam Gal... >

Keskustelut (1 viestiä)

sjdpoffsdojp

19.02.2016 klo 20.26 2 tykkää tästä

Eihän Jackmania voi päästää eläkkeelle. Reynolds ja Jackman on pakko saada samaan leffaan

Kirjoita kommentti

61213

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova