Tuorein sisältö

Metallica ja Iron Maiden elävät vanhoilla meriiteillä, toteaa Slayerin Kerry King

02.03.2016 klo 21.43 | Luettu: 4205 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

RVAMagazinen haastattelussa Slayerin Kerry King toteaa Slayerin miettineen uuden musiikin julkaisemisen mielekkyyttä. Myös ajatus vain muutaman uuden biisin julkaisemisesta ennen seuraavaa kiertuetta on käynyt mielessä. Mutta, päätös oli lopulta selkeä - ennen albumiformaatin totaalista happanemista, Slayer aikoo todellakin tehdä kokonaisia albumeita.

King myöntää bändin lepäävän osittain laakereillaan, aikoinaan saavutetuilla ansioilla eletään tänäkin päivänä. King painottaa Slayerin yrittävän kuitenkin puskea eteenpäin. Toisin kuin vaikkapa Metallica tai Iron Maiden, jotka elävät vain vanhojen menestysten päiviensä ansioilla.

- Metallica on kiertänyt loputtomiin 'Metallica' (eli the Black album)-albumin varjolla, vaikka monet eivät edes pidä kyseisestä levystä. Minä pidän siitä. Se ei ole Master Of Puppets mutta kuitenkin mainio levy. Iron Maiden elää mielestäni kolmen ensimmäisen albuminsa ansioilla. He ovat tehneet senkin jälkeen hyviä biisejä mutta ei mainiota albumia. Mielestäni Slayer tekee edelleen hyviä albumeita vaikkakin kansa haluaa kuulla Raining bloodin ja Angel of Deathin - he haluavat kuitenkin kuulla myös uusia biisejä.

V2.fi | J.A. Kaunisto
< David Lee Roth saatt... Foo Fightersin 'suur... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (4 viestiä)

hoidfsdfspij

02.03.2016 klo 22.15 2 tykkää tästä

Ja miks tarttis tehdä uutta jos vanhakin rittää? Tässä on taas tämmönen innovaatiota innovaation vuoksi ja sitten tuloksena tätä SanniJannavinkumisrääkymistä

Kaipa nuo papatkin alkavat tekemään jotain uutta sitten kun tarve tulee, tai jäävät pysyvästi eläkkeelle
lainaa
lunkwill

Rekisteröitynyt 06.01.2011

02.03.2016 klo 22.21 1 tykkää tästä

Ja Slayer elää sillä potentiaalilla mikä sillä on joskus ollut ja mitä se ei koskaan ole onnistunut kapitalisoimaan!
Katkeran vanhan ukon höpinöitä...
lainaa
Rautaneito

03.03.2016 klo 00.15 3 tykkää tästä

Iron Maiden elää mielestäni kolmen ensimmäisen albuminsa ansioilla.

Nyt kyl särähti toi lause korvaan.
lainaa
Bob

03.03.2016 klo 09.54 2 tykkää tästä

Pidän kyllä Slayeristä mutta melkein kaikki levyt kuullostavat hyvinkin samanlaisilta. Enemmän vaihtelua, huonoa ja hyvää, sieltä Metallican puolelta löytyy.
lainaa

V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova