Tuorein sisältö

Jimi Hendrixin rumpali on poissa

28.02.2008 klo 11.46 | Luettu: 4639 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Jimi Hendrixin rumpalina tunnettu Buddy Miles on kuollut 60 vuoden ikäisenä. Mies oli kärsinyt sydänvaivoista jo pitkään.

Buddy Miles sai mainetta blueskitaristi Michael Bloomfieldin johtaman Electric Flag -yhtyeen rumpalina vuosina 1966–1967. Myöhemmin Miles johti omaa The Buddy Miles Express -yhtyettään, jonka tekemän levyn tuottajana toimi Jimi Hendrix. 1969 Hendrix ja Miles muodostivat basisti Billy Coxin kanssa maineikkaan Band of Gypsys-kokoonpanon, jonka ohjelmistoon kuului sekä Milesin että Hendrixin säveltämiä kappaleita. Band of Gypsys oli kasassa vain muutaman kuukauden. Bändi ehti kuitenkin tehdä suuren vaikutuksen. Fillmore Eastin uuden vuoden keikalta tehtiin myöhemmin kaksi live-levyä, Band of Gypsys (1970) ja Live at the Fillmore East.

Buddy Miles on tehnyt yhteistyötä mm. David Bowien, Stevie Wonderin, George Clintonin, Santanan, Muddy Watersin ja Barry Whiten kanssa.





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Joko Hulk on kohta v... Idols-tähti osallist... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (5 viestiä)

Arska

28.02.2008 klo 15.23

VÄHÄN JUTUSSA ANNETAAN SUURELLE YLEISÖLLE ÄKKIJYRKKÄ KUVA...MITCH MITCHELL OLI JIMI HENDRIX EXPERIENCEN RUMPALI...BUDDY MILES OLI VAIN PIIPAHJAJA JA LÖYHÄ JAMITTAJA.
lainaa
AHA

28.02.2008 klo 16.54

Arska kirjoitti:
VÄHÄN JUTUSSA ANNETAAN SUURELLE YLEISÖLLE ÄKKIJYRKKÄ KUVA...MITCH MITCHELL OLI JIMI HENDRIX EXPERIENCEN RUMPALI...BUDDY MILES OLI VAIN PIIPAHJAJA JA LÖYHÄ JAMITTAJA.
AHA KIVA TIETÄÄ!!!!!!!!!
lainaa
Arska

28.02.2008 klo 17.17

AHA kirjoitti:
Arska kirjoitti:
VÄHÄN JUTUSSA ANNETAAN SUURELLE YLEISÖLLE ÄKKIJYRKKÄ KUVA...MITCH MITCHELL OLI JIMI HENDRIX EXPERIENCEN RUMPALI...BUDDY MILES OLI VAIN PIIPAHJAJA JA LÖYHÄ JAMITTAJA.
AHA KIVA TIETÄÄ!!!!!!!!!


Hiialahiialahoi....kirjoitin SUURELLE YLEISÖLLE, en musiikista jotain tietäville
lainaa
jaska

28.02.2008 klo 21.24

Buddy ei ollut löyhä vaan todella tiukka jätkä! Ja osasi todella laulaa ja paukuttaa rumpuja. Kuuntele, Arska, joskus yksikin levy ajatuksella läpi, aloita vaikka Band of Gypsys -livelevystä - se sulta varmaan löytyy.
lainaa
Arska

29.02.2008 klo 07.01

jaska kirjoitti:
Buddy ei ollut löyhä vaan todella tiukka jätkä! Ja osasi todella laulaa ja paukuttaa rumpuja. Kuuntele, Arska, joskus yksikin levy ajatuksella läpi, aloita vaikka Band of Gypsys -livelevystä - se sulta varmaan löytyy.



Oikeassa olit, Jaska,,kuuntelin aamutuimaan Electric Flaggiä,,,täytyypä äijä ottaa
tarkempaan kuunteluun,,,
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova