Tuorein sisältö

Michael Jacksonin lapsista tulee miljardöörejä - hetkeksi

22.03.2016 klo 12.54 | Luettu: 3809 kertaa | Teksti: Toimitus

Kuva: Bang Showbiz


Michael Jacksonin lapset Prince (19), Paris (17) ja Blanket (14) ovat paperilla äveriäitä. Isänsä testamentin mukaan he ovat perimässä jopa 1,1 miljardin euron omaisuuden, kunhan täyttävät 30 vuotta.

Valitettavasti ilo jättiomaisuudesta voi olla lyhytaikainen. Yhdysvaltain veroviranomainen IRS nimittäin karhuaa Jacksonin kuolinpesältä yli 700 miljoonaa euroa viivästyskorkoineen, minkä lisäksi Jackolla sanottiin olleen kuollessaan muita velkoja noin 380 miljoonaa euroa. Miljardööriluokasta tipahdetaan siis vähintäänkin miljonääriluokkaan, ehkä jopa sen alle, kun lopulliset laskelmat saadaan tehtyä.

Eikä tässä kaikki, sillä kuolinpesästä on myös kadonnut arvotavaraa. Jackson maksoi vuonna 1999 noin 1,5 miljoonaa Tuulen viemää -elokuvan saamasta Oscarista, mutta pesänjakajat eivät ole toistaiseksi löytäneet pystiä mistään. On mahdollista, että se on sijoitettu johonkin unohtuneeseen varastoon.

(Bang Showbiz)

V2.fi | Toimitus
< Päivä pilalla: Batma... Margot Robbie näytte... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Kadilo

22.03.2016 klo 13.20

Verottajan kannattaa tietysti odottaa perinnönjakoon dsaakka, jolloin voidaan karhuta isompia korkoja. Mutta peritänkö ne kuolinpesästä, vaiko perillisltä perinnönjaon jälkeen, jolloin velkojat pääsevät käsiksi myös perillista omiin varoihin ....
lainaa
svdpihvsdi

22.03.2016 klo 17.44

Ei oo ihme että MJ tappo itsensä kun tajus että eihän hän kehtaa lapsilleen tämmöistä paljastaa
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova