Tuorein sisältö

AC/DC:n Brian Johnson kertoo kuulo-ongelmistaan: 'Elämäni synkin päivä'

19.04.2016 klo 21.38 | Luettu: 3724 kertaa | Teksti: Toimitus

Kuva: Bang Showbiz

AC/DC:n laulusolisti Brian Johnson on kertonut julkisuuteen lisätietoa kuulo-ongelmista, jotka pakottivat hänet jättämään maailmankiertueen kesken.

"Maaliskuun alussa sain lääkäreiltä tiedon, että jos jatkan esiintymistä suurilla stadioneilla, saatan kuuroutua kokonaan. Vaikka olinkin tuolloin järkyttynyt uutisista, olin jo jonkin aikaa tiennyt, että osittainen kuuroutumiseni alkoi vaikuttaa esiintymiseeni. En enää oikein kuullut kitaroita lavalla ja pelkäsin, että laulamiseni laatu heikkenee."

"En missään tapauksessa voinut sallia tällaista. Fanit ansaitsevat vain parasta, ja jos en voi tarjota sitä, en aio tuottaa faneille pettymystä tai nolata muita AC/DC:n jäseniä. En ole luovuttaja ja haluan aina saattaa loppuun sen, minkä aloitan, mutta lääkäreiden mukaan vaihtoehtoja ei ollut. Se oli muusikon elämäni synkin päivä."

"Tämän jälkeen olen keskustellut lääkäreiden kanssa useita kertoja ja vaikuttaa siltä, etten voi enää esiintyä areena- ja stadionkeikoilla, joilla äänen taso ylittää sietokykyni."

"Tämä on ollut minulle vaikeampaa kuin kukaan voi kuvitella. Tunnen oloni kurjemmaksi kuin koskaan aiemmin."

Johnson aikoo kuitenkin jatkaa musiikin tekemistä studiossa AC/DC:n kanssa. Kiertueen keikat hoitaa loppuun Axl Rose.

(Bang Showbiz)

V2.fi | Toimitus
< Netflixiin aikamatku... Amerikkalaisen punk-... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

pikkuarska

Rekisteröitynyt 20.03.2008

20.04.2016 klo 02.40 3 tykkää tästä

en kyl ymmärrä tätä. korvamonitorit -> win
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova