Tuorein sisältö

Katso tuore suomalainen musiikkivideo - ja pitävä todiste perisuomalaisesta hulluudesta

05.05.2016 klo 14.14 | Luettu: 1620 kertaa | Teksti: Mikko Heinonen

Alta voit katsoa ja kuunnella Jonas and I -yhtyeen tuoreen kappaleen Crossroads.

Mielenkiintoisen siitä tekee, että musiikkivideon kuvamateriaalina käytetään Seppo Murajan ja Arto Kulmalan kaitafilmikuvaa kaksikon Atlantin ylitykseltä. Eikä se ollutkaan mikä tahansa keikka, sillä miekkoset seilasivat matkan vuonna 1970 tavallisella Marino Mustang -moottoriveneellä. Kuten arvata saattaa, reissun varrelle osui kaikenlaisia suurempia ja pienempiä seikkailuita, joista voi lukea yllä olevasta Wikipedia-linkistä. Lopulta matkalaiset kuitenkin saapuivat perille.

Onnistuneen Atlantin ylityksen jälkeen Seppo Muraja lähti yrittämään maailmanympäripurjehdusta moottoriveneellä. Tällä kertaa onni ei enää ollut myöten, vaan hän hukkui Biskajanlahdella vuonna 1974.



- Crossroads -kappaleen musiikkivideosta oli jo valmis suunnitelma, kun törmäsin Murajan ja Kulmalan matkavideoon. Saman tien tuli olo, että tässähän olisi täydellisesti kappaleen tunnelmaan ja aiheeseen sopivaa materiaalia, jonka hienoa tarinaa halusimme ehdottomasti jakaa, kertoo Jonas and I -yhtyeen laulaja Roope Hakkarainen.

V2.fi | Mikko Heinonen
< Russell Crowe ja Tom... BBC herättää kohua k... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova