Tuorein sisältö

Lordi, HIM ja The Rasmus keräävät isot rahat maailmalta

05.03.2008 klo 20.19 | Luettu: 2926 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Teosto keräsi viime vuonna ulkomailta esityskorvauksia ensimmäistä kertaa yli kolmen miljoonan rajapyykin. Kotimaisen musiikkiviennin veturina toimi Lordi. Valtaosa tuotoista perustuu suomalaisen musiikin esityksiin ulkomailla vuonna 2006 joten summissa näkyy erityisesti Lordin Hard Rock Hallelujah -euroviisukappaleen menestys.

Lordin, Sibeliuksen ja HIM:n lisäksi HIM-yhtyeen Mikko Lindströmin säveltämä The King of Rock'n Roll teki mukavasti rahaa. Biisi soi musiikkikanava MTV:n Viva La Bam -ohjelman alkutunnusmusiikkina. Myös Rasmuksen In the Shadows ja HIM:n Rip out the Wings of a Butterfly keräsivät huomauttavat korvaukset.

Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto r.y. on säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikin kustantajien tekijänoikeusjärjestö. Teosto edustaa yli 18 000:ta kotimaista ja noin kahta miljoonaa ulkomaista musiikin tekijää ja kustantajaa.

Eniten esityskorvauksia ulkomailta keränneet suomalaiset sävellykset 2006 (ilman Sibeliusta):

1. The King of Rock'n Roll (säv. ja sov. Mikko Lindström)
2. In the Shadows (The Rasmus)
3. Sail Away (The Rasmus)
4. Rip out the Wings of a Butterfly (HIM)
5. Mindhunters (säv. Tuomas Kantelinen)
6. Hard Rock Hallelujah (Lordi)
7. Fairytale Gone Bad (Sunrise Avenue)
8. No Fear (The Rasmus)
9. Sandstorm (Darude)
10. Freestyler (Bomfunk MC's)

Lähde YLE, Teosto

V2.fi | J.A. Kaunisto
< I Am Legend: vaihtoe... Pääministerin ex-rak... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

Urokhtor

Rekisteröitynyt 10.04.2007

06.03.2008 klo 00.06

Hmm The Rasmusta ei ole näkynyt Suomessa mielestäni hirveästi. Mutta parempi vaan, että pysyykin poissa täältä...
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova