Tuorein sisältö

Kulttisankari The Rocketeer lentää jälleen

29.07.2016 klo 18.00 | Luettu: 4230 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

The Rocketeer saa jatko-osan nimeltä The Rocketeers. Alkuperäinen supersankarielokuva vuodelta 1991 floppasi, mutta se nauttii kulttimainetta. Se kertoo nuoresta pilotista, joka saa käsiinsä kokeellisen rakettirepun ja ryhtyy naamiosankariksi. Alkuperäinen elokuva sijoittuu 30-luvulle ja jatko-osa 40-luvulle.

Alkuperäinen sankarillinen valkoihoinen mies on kadonnut taistellessaan natseja vastaan. Eletään kylmän sodan alkupäiviä ja ilkeä tiedemies havittelee rakettirepputeknologiaa. Tummaihoisesta naispilotista tulee uusi Rocketeer.

Odotetaan hetki, että valitusvirret päättyvät. No niin.

Päätöksessä on mielenkiintoisia piirteitä. Se on tuore käänne Marvelin sarjakuvissa, että tummaihoinen nainen sonnustautuu Iron Man -tyyppiseen haarniskaan. Rocketeer ja Iron Man ovat Disneyn lentäviä sankareita, joiden värivalinnat ovat vastaavia. Lähdeuutisessa mainitaan, että Disney tahtoo tehdä eron hahmojen välille, joten ilmeisesti Iron Man -yhtäläisyydet olivat ongelma, mutta Iron Man -sarjakuvat olivat ratkaisu.


Alkuperäisen elokuvan traileri:


Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Matt Damon ammuskele... Rocket Raccoon ja Gr... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (2 viestiä)

Protec

Rekisteröitynyt 26.09.2007

30.07.2016 klo 23.30

Pidin kovasti tuosta Rocketeer leffasta.
lainaa
JakkeJäkätti

09.08.2016 klo 19.14

Miks pitää nykyään työntää tuota "tummaihoisesta tulee uusi...." joka paikkaan?
Uusi Ironman on tummaihoinen tyttö.
Revolverimies on tummaihoinen kaveri.
...blaablaablaa...
Onko viihdetuotannolta ideat loppu? Vai mikä on?
Ei siinä mitään jos ei porukat tiedä noista hahmoista suht mitään. Mutta joku joka on viettänyt aikaa kyseisten hahmojen parissa, miettii aina että mitä hemmettiä?....

lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova