Tuorein sisältö

Stephen Kingin Musta torni saapuu myös telkkariin: lisätietoja

23.09.2016 klo 17.55 | Luettu: 1805 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Idris Elba ja Matthew McConaughey tähdittävät fantasiaelokuvaa Musta torni (The Dark Tower). Ensi-ilta on helmikuussa.

Kuten on vuosien ajan lupailtu, Stephen Kingin eeppinen tarina kerrotaan osittain elokuvissa ja osittain tv-sarjassa. Tekijät ovat nyt paljastaneet, että tv-sarja perustuu neljänteen romaaniin Velho (Wizard and Glass).

Sarja koostuu 10-13 jaksosta riippuen siitä, miten tarina kehittyy kirjoitettaessa. Se kuvataan ensi vuoden alussa ja sen on tarkoitus tulla saataville vuonna 2018. Sarjalla ei ole vielä levittäjää.

Elba, hänen hahmonsa oppipoikaa näyttelevä Tom Taylor ja mahdollisesti myös McConaughey esiintyvät sarjassa, mutta he eivät ole pääosanesittäjiä. Sarja kertoo päähenkilön nuoruuden seikkailusta, kuten kirjan ystävät jo arvasivat. Revolverimies Roland Deschain on 14-vuotias, uransa alussa, rakastunut ja keskellä synkkiä juonia.

Elokuvassa Roland kärsii suuresta menetyksestä ja tavoittelee toivon rippeitä. Tv-sarja kertoo, miksi hän menetti toivon. Elokuva lainaa asioita monista kirjoista, mutta tv-sarja on uskollinen mainitulle kirjalle.

On mahdollista, että tv-sarja saa jatkoa ja tavallaan alkaa elää omaa elämäänsä.

Lähde: Entertainment Weekly

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Päivä pilalla: Suome... Toki Power Rangers -... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova