Tuorein sisältö

Hardcore-punkin veteraanin laulaja vihdoin leikkauksessa - karmea sairaus pysäytti normaalin arjen

23.02.2017 klo 08.16 | Luettu: 1617 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vuonna 1977 perustettua Bad Brains -ryhmää pidetään ensimmäisenä hardcore-punk-orkesterina. Myös reggae oli vahva nimittäjä bändin musiikissa. Bad Brainsin soittajat ovat rastafareja.

Bändin nokkamies HR, oikealta nimeltään Paul Hudson, on sairastanut Hortonin syndroomaa, joka aiheuttaa sarjottaista päänsärkyä. Vaivaa kutsutaan myös nimellä itsemurhapäänsärky, joka kertoo äärimmäisen kivuliaan sairauden ankaruudesta.

Leikkaushoidon mahdollistamiseksi rokkarille on kerätty lahjoitusvaroja GoFundMe:n kautta.

HP pääsi leikkaukseen kuun alussa. Leikkaus on sujunut hyvin, kertoo 'Finding Joseph I: An Oral History of HR From Bad Brains' -dokumentin työryhmän Facebook-päivitys.

"HR’s surgery went well. He is now in an ICU bed. His wife Lori said he looks good".

HR:n vaimo on aikaisemmin kertonut karmean sairauden aiheuttamista tuskista. Säryt iskivät sattumanvaraisesti mutta pahimmillaan yöllä. Tuskat olivat niin valtavia että rokkari huusi ja karjui tuskasta, itki ja valitti. Päivästä toiseen. Elämänlaadusta ei voinut enää puhua.

Nyt edessä on parin kuukauden toipumisjakso.

(Team Rock)

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Maineikas vaihtoehto... Angelina Jolie aikoo... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova