Tuorein sisältö

Seinäjoella vaikuttava kehuttu orkesteri julkaisee kuluvana vuonna biisin kuukaudessa

15.03.2017 klo 09.38 | Luettu: 1662 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Mairittelevia arvioita esikoisalbumistaan saanut seinäjokelainen Frankin Parantola julkaisee tänä vuonna kaksitoista uutta laulua noin kuukauden välein.

Ensimmäinen kappale - Jättiläinen - julkaistiin tammikuussa ja nyt maaliskuussa on vuorossa Menneen haamu.

Julkaisujen sarja muodostaa teemallisen kokonaisuuden, ja kuvataiteilija Olli Kiviluodon tekemistä kappaleiden kansikuvista muodostuu myös teemaa syventävä kokonaisuus.

Progressiivisella otteella soittavan orkesterin uudet kappaleet tuovat esiin astetta kypsemmän yhtyeen. "Moni on sanonut, että musiikkimme on samaan aikaan nostalgista ja uutta", toteaa Frankin Parantolan laulaja ja toinen biisintekijä Markus Välimaa.

Vuonna 2014 ensimmäisen levynsä julkaissut nelihenkinen Frankin Parantola on soittanut nykyisessä kokoonpanossaan syksystä 2010 lähtien. Musiikki on "juurevaa ja rahdun progehtavaa rock-soundia, joka kallistuu vastustamattomasti 1970-luvun orgaanisen suomirockin suuntaan".






V2.fi | J.A. Kaunisto
< Turmion Kätilöt julk... Päivän pila: karu to... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova