Tuorein sisältö

Ankkarockin ohjelma valmistuu - Hynysestä virallinen ankka

08.04.2008 klo 09.58 | Luettu: 1710 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Vantaan Korsossa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, 2.-3.8.08, järjestettävän Ankkarockin esiintyjistä suurin osa on selvillä. Perinteisen festivaalikauden päätösjuhlan pääesiintyjinä nähdään love metallin kuningas HIM, Pohjoismaissa valtaisaa suosiota nauttiva Kent ja riehakkaista keikoistaan tunnettu uusgarage-yhtye The Hives. Festivaalin muita varmistuneita ulkomaisia vieraita ovat heavy-legenda W.A.S.P., psykopunk-yhtye Tiger Army, melodista power metallia soittava Kamelot, Tanskan raskaan musiikin vientivaltti Volbeat sekä ruotsalaiset metallistit Opeth ja Soilwork.

Kotimaisista bändeistä Korsossa soittavat HIMin lisäksi Amorphis, Apocalyptica, Apulanta, Disco Ensemble, Hanoi Rocks, Ismo Alanko Teholla, Kotiteollisuus, Lauri Tähkä & Elonkerjuu, Mokoma, PMMP, Poets of the Fall, Scandinavian Music Group, Sonata Arctica ja Von Hertzen Brothers.


Tänä vuonna festivaalin maskotiksi, Ankka-hahmoksi, on valittu Kotiteollisuuden laulajana ja mediapersoonana tunnettu Jouni Hynynen. Ankka-hahmo tulee tuttuun tapaan koristamaan tapahtuman painotuotteiden ohella myös kaikkia kolmea festivaalilavaa.

Ankkarockin 75 euroa maksavien kahden päivän lippujen myynti on juuri alkanut festivaalin verkkosivuilla. Huomisesta alkaen lippuja voi ostaa myös Tiketin ja Lippupalvelun toimipisteistä kautta maan. Festivaalin päiväkohtainen ohjelmisto selviää myöhemmin keväällä, jolloin starttaa myös yhden päivän lippujen myynti. Ankkarockin ohjelmistoon on tulevien kuukausien aikana luvassa vielä lisäyksiä.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Stone Temple Pilots ... Lord Estin tuorein j... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova