Tuorein sisältö

Diablon uusin nappaa nimensä kreikkalaisesta mytologiasta

14.04.2008 klo 17.09 | Luettu: 3196 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Sakara Recordsille siirtynyt Diablo on saanut valmiiksi viidennen studioalbuminsa. Uusi levy on nimeltään Icaros ja se julkaistaan 14.5.

Nimibiisi Icaros on kuultavissa mm. Diablon MySpace- sivustolla 18.4. lähtien. Biisistä on tehty myös video, jonka on ohjannut Vesa-Matti Vainio.

- Uuden levyn nimi viittaa kreikkalaisen mytologian legendaan Daedaluksen ja Icaroksen kohtalosta. Kukin voi itse selvittää tarinan, ellei tiedä. Meidän käsittelyssä tuo tarina ei kylläkään ole aikaan sidottu, toteaa bändin laulaja ja sanoittaja Nygård.

Albumin sanoituksiin ja kansitaiteeseen on vaikuttanut myös suomalaisen elokuvan mestariteos, Mikko Niskasen Kahdeksan surmanluotia.

- Tarinan ahdistava tunnelma, synkät tapahtumat ja pääosan esittäjä Mikko Niskanen roolityö tekivät minuun jo silloin lähtemättömän vaikutuksen, tilittää Nygård.

www.myspace.com/diablometal




V2.fi | J.A. Kaunisto
< Suosikkileffaksi Nyt... Aukusti etsii bändej... >

Keskustelut (2 viestiä)

Arttu

Rekisteröitynyt 23.03.2008

14.04.2008 klo 20.50

Tätä on odotettu ja rankasti! Edelliset levyt on soineet iPodissa toistuvasti, niin kaipaa jo uutta Diabloa!
lainaa
Mohomaha

Rekisteröitynyt 20.01.2008

14.04.2008 klo 23.21

Ja minä kun luulin kyseessä olevan Diablo 3 :D
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova