Tuorein sisältö

Uuden Muumion kavereita ovat myös Oopperan kummitus ja Notre Damen kellonsoittaja

06.06.2017 klo 20.18 | Luettu: 2221 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Nyt kun Wonder Woman on hitti, Hollywoodissa jännitetään, miten käy hirviöuniversumin eli Dark Universen. Sisäpiirijuorujen mukaan Tom Cruisen tähdittämän The Mummyn avaustuloksen pitää olla 40 miljoonan dollarin luokkaa ja kansainvälistä suosiota on löydyttävä, jotta suunnitelmat etenevät. Cruisen useimmat elokuvat eivät ole tuohon lukemaan yltäneet.

Keväällä 2019 valmistuva The Bride of Frankenstein on virallisesti Dark Universen toinen osa. Frankensteinin hirviötä näyttelee Javier Bardem. Jossakin välissä valmistuvaan The Invisible Man -elokuvaan kiinnitettiin aikaa sitten Johnny Depp. Myös leffat The Wolf Man ja Creature from the Black Lagoon on mainittu ja uutta Draculaa on pidetty itsestäänselvyytenä.

Sarjan tuottaja ja The Mummyn ohjaaja Alex Kurtzman pistää lisää pökköä pesään: "Tiedämme, että teemme Frankensteinin, Frankensteinin morsiamen, Draculan, Mustan laguunin hirviön, Oopperan kummituksen, Notre Damen kellonsoittajan ja Näkymättömän miehen".

Kurtzman uskoo myös elokuviin, jotka paneutuvat sivuhahmoihin ja muista kulttuureista tuttuihin hirviöihin. Mitä näyttelijöihin tulee, hän tahtoisi mukaan mm. Michael Fassbenderin, Jennifer Lawrencen, Charlize Theronin ja Angelina Jolien (joka neuvottelee tai on neuvotellut Frankensteinin morsiamen roolista).

Lähde: Fandom

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Yksi 'tissiposeposta... Elävä vessanpönttö l... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova