Tuorein sisältö

"Klonkun" esikoisohjaus on perinteikäs historiallinen draama: Breathe-traileri

04.07.2017 klo 18.30 | Luettu: 3925 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Liikkeidenkaappauksen pioneeri Andy Serkis kätkeytyy animaatiokuoren alle taas ensi viikolla, kun Sota apinoiden planeetasta saapuu Suomeen. Klonkun ja King Kongin näyttelijä näyttelee myös sielukasta Caesar-apinaa.

Serkis on saanut kaksi elokuvaa purkkiin ohjaajana. Ensi vuonna valmistuva Jungle Book on sitä, mitä odottaa voi: vanha satu Viidakkokirja herätetään henkiin Serkisin suosikkitekniikalla. Hän näyttelee itse Baloo-karhua.

Jungle Book on yhdellä tapaa ajateltuna Serkisin esikoisohjaus, mutta tehosteiden viimeistelyssä menee niin kauan, että hänen toinen työnsä Breathe saapuu teattereihin ensin. Breathe kertoo tositarinan Robin Cavendishistä, joka sairastui polioon 28-vuotiaana ja halvaantui. Lääkärit ennustivat, että hän kuolee muutaman kuukauden sisällä, mutta vaimonsa tukemana hän löysi voimaa ja ryhtyi puolustamaan vammaisten oikeuksia.

Päärooleissa nähdään "aseeton sotilas" Andrew Garfield ja The Crown -sarjan "kuningatar" Claire Foy. Ensi-ilta on syksyllä.



V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Game of Thrones -fan... Torstaina TV5:n ohje... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (3 viestiä)

manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.07.2017 klo 19.44

Eikös Jungle Book juuri tehty?
lainaa
Jari-Pee

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.07.2017 klo 20.17 1 tykkää tästä

Ehei! The Jungle Book valmistui viime vuonna, mutta Jungle Book valmistuu vasta ensi vuonna.
lainaa
manu

Moderaattori

Rekisteröitynyt 30.03.2007

04.07.2017 klo 20.26

Ahaa. Siinä the pieni ero.
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova