Tuorein sisältö

Quentin Tarantinon seuraava kertoo Charles Mansonin murhakultista

12.07.2017 klo 12.45 | Luettu: 3106 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Quentin Tarantino on uhannut jäädä eläkkeelle ohjaajan työstä, kun hän saa valmiiksi kymmenennen elokuvansa. Tarina Charles Mansonin murhakultista saattaa täten olla hänen toiseksi viimeinen ohjauksensa.

Yhä vankilassa istuva Manson on mielipuoli, joka perusti kultin 60-luvulla ja sai jopa sata seuraajaa. Tarantinon elokuva keskittyy Sharon Taten murhaan ja Taten näkökulmaan. Tate oli näyttelijä, malli ja Roman Polanskin vaimo. Hän oli raskaana, kun Mansonin kätyrit tunkeutuivat hänen kotiinsa ja murhasivat hänet ja muut paikallaolijat vuonna 1969. Manson todennäköisesti luuli, että talossa asuu yhä levytuottaja, joka oli sanonut hänelle ei.

Sisäpiirilähteiden mukaan Tarantino viimeistelee käsikirjoitusta ja keskustelee elokuvasta A-luokan näyttelijöiden kanssa. Brad Pittiä ja Jennifer Lawrencea on lähestytty. Suunnitelmana on filmata elokuva ensi vuonna.

Lähde: Hollywood Reporter

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< 'Otti vähän aikaa pa... Rillit huurussa -sar... >

Keskustelut (1 viestiä)

Teppo

12.07.2017 klo 13.42 2 tykkää tästä

Ja mustat miehet taas seikkailee kuten Tarantinon nykyleffoissa?
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova