Tuorein sisältö

Lauri Tähkän rahakas kesä - raskaan työn raatajille ansaittu työn hedelmä

24.04.2008 klo 13.23 | Luettu: 6584 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Iltasanomat on suorittanut vaativia laskutoimituksia todetakseen Lauri Tähkä & Elonkerjuun tulevan kesän tuovan yhtyeelle suuret rahat. Tämä on kaikille varmaan itsestäänselvyys, sillä bändi on juhlinut albumilistojen kärkisijoilla ja keikkapaikoilla lyödään yleisöennätyksiä.

Otetaan nyt kuitenkin esiin lukuja. Yhtye on kymmenkertaistanut keikkatienestinsä parin vuoden takaisista taksoistaan. IS:n keräämien tietojen mukaan Tähkä veloittaa nykyään 15000-20000 euroa keikalta. Muutamia vuosia sitten bändin keikkapalkkiot liikkuivat 2000 ja 3000 euron välillä. Kesän loppuun mennessä Tähkän Elonkerjuu on kerännyt reilun miljoonan euron keikkatulot.

Yhtye on tehnyt tänä vuonna huhtikuun loppuun mennessä 30 keikkaa. Niistä esiintymispalkkioita on ropsahtanut siis noin 450000-600000 euroa. Tulevan kesän tiivis keikkakalenteri tietää tulojen räjähdysmäistä nousua. Bändille on varattu yksityiset ja toistaiseksi julkistamattomat esiintymiset mukaan lukien jopa reilu 40 keikkaa. Näin ollen yhtyeen tilipussiin kertyy jopa 675000-900000 euroa.

Mutta, kuten keikkamääristä voi huomata, töitä tehdään ja kovaa. Elonkerjuu on menestyksensä ansainnut armottomalla ruohonjuuritason puurtamisella vuosien ajan. Bändi kiersi kaljakuppiloiden nurkkia vuosia ennen suuren yleisön heräämistä. Asenteella hoidetut keikat toivat maineen, jonka hedelmiä tänään poimitaan. Bändin ensimmäinen levytys suukkoa Vai Puukkoa ilmestyi jo vuonna 2001. Jos ilmassa on kateutta, Tähkät ovat tehneet töitä ansaitakseen sen.

Yhtyeen keikkamyyjä Petri Ekman kuvailee kesän keikkatahtia rajuksi.

- Enempää keikkoja ei voisi tehdä.

Lähde Iltasanomat





V2.fi | J.A. Kaunisto
< Maikkarin Sydänjää j... Romanttisen siirapin... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (6 viestiä)

Meitsi

24.04.2008 klo 14.26

Totta! Tähkät ovat tehneet nöyrästi töitä menestyksensä eteen ja nyt nautitaan hedelmistä. Moni muu artisti olisi jo heittänyt kitarat naulaan ja miettinyt muita hommia. Keikat hoidettiin asenteella ja hoidetaan edelleen, 110 lasissa. Tässä on Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras bändi (vain Kolmas Nainen ajaa ohi!).
lainaa
Urokhtor

Rekisteröitynyt 10.04.2007

24.04.2008 klo 16.10

Miten hèlvetissä tuollaselle maksetaan 30 keikasta puoli miljoonaa? Ois se mukavaa jos kunnon bändeillekin maksettas tuommosia summia niin täältä nousis oikeita suuruuksiaki välillä maailmalle.
lainaa
Tane

Rekisteröitynyt 26.06.2007

24.04.2008 klo 20.46

Hienoa, että jotkin suomalaiset bändit tienaavat leipänsä ja hieman ylimääräistäkin musiikillaan.
lainaa
Meitsi

25.04.2008 klo 11.42

Urokhtor kirjoitti:
Miten hèlvetissä tuollaselle maksetaan 30 keikasta puoli miljoonaa? Ois se mukavaa jos kunnon bändeillekin maksettas tuommosia summia niin täältä nousis oikeita suuruuksiaki välillä maailmalle.


Kannattaisko joskus käydä Tähkän keikalla ja arvostella vasta sen JÄLKEEN? On muuten suomen paras livebändi!
lainaa
Urokhtor

Rekisteröitynyt 10.04.2007

25.04.2008 klo 12.48

Ei muuten ole.
lainaa
Zimbushka

Rekisteröitynyt 14.07.2007

25.04.2008 klo 14.13

Aivan loistava livebändi. Ounas viime rovinssissa.
lainaa

V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova