Tuorein sisältö

Star Wars: Episodi 9 saattaa olla viimeinen "episodi"

29.11.2017 klo 20.50 | Luettu: 4509 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Star Wars ei lopu. Siitä pitää huolen muun muassa The Last Jedin ohjaajan Rian Johnsonin suunnittelema trilogia, joka sijoittuu täysin uusiin maisemiin ja kertoo täysin uusista hahmoista.

Last Jedi jatkaa The Force Awakensin tarinaa, jonka huipentaa vuonna 2019 valmistuva "Episodi IX". Force Awakensin ja Episodi IX:n ohjaaja J.J. Abrams näkee asian siten, että Episodi IX päättää Skywalker-suvun tarinan. Tulevaisuus kuitenkin on muuttuvainen, hän lisää.

Daisy Ridley sanoo suoraan, ettei hän halua jatkaa Reyn näyttelemistä Episodi IX:n jälkeen. Hän on kasvavissa määrin kiitollinen roolista ja odottaa innolla viimeistä osaa, mutta siihen matka jää. Jos maailma ei lopu seuraavan 30 vuoden kuluessa, hän harkitsee paluuta sitten, kuten Mark Hamill ja kumppanit tekivät.

Vaikuttaa siis siltä, että Johnsonin puhtaalta pöydältä aloittava trilogia on se juttu, jonka episodeista X-XII haaveileva fani saa. Asia saattaa vaikuttaa itsestäänselvältä, mutta sitä ei ole erikseen sanottu.

Lucasfilmin pomo Kathleen Kennedy totesi jo keväällä, että George Lucas tahtoi tehdä Skywalker-saagasta yhdeksän elokuvan mittaisen. Hänen mukaansa suoraa jatkoa kuitenkin tehdään, jos inspiraatio iskee. Myöhemminkin hän on vihjannut, että uudet hahmot kuten Rey, Finn ja Poe saattavat jatkaa seikkailujaan, mutta Abramsin ja Ridleyn kommentit ovat tuoreinta tietoa.

Lähde: Slashfilm

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Avengers: Infinity W... Näin paljon Spice Gi... >

Keskustelut (3 viestiä)

nvwighnvg

29.11.2017 klo 21.08 6 tykkää tästä

Jaa kuten Craig sanoi ca. 2014 että ei enää Bondia. Ja Downey Jr sanoi ca. 2013 että ei enää Rautamiestä

Toki koska Daisy on nainen niin palkkaa ei tarjota yhtä montaa lisärekkalastillista kuin esim noille herroille
lainaa
PissaaPäässä

29.11.2017 klo 21.51 6 tykkää tästä

nvwighnvg kirjoitti:
Jaa kuten Craig sanoi ca. 2014 että ei enää Bondia. Ja Downey Jr sanoi ca. 2013 että ei enää Rautamiestä

Toki koska Daisy on nainen niin palkkaa ei tarjota yhtä montaa lisärekkalastillista kuin esim noille herroille


Melkoisia diivoja kaikki. Viimeinen haastattelu tästä Ridleystä tuntu myös että pissi noussut päähän. Dwayne Johnson tuntuu tosin vieläkin tyypiltä millä ei ole pissi noussut kauheasti päähän.
lainaa
Eläkemies

02.12.2017 klo 12.51 1 tykkää tästä

KYseinen saagahan on ns. Skywalker tarinoita. Olisihan tuo jo aika taputella eläkkeelle..
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova