Tuorein sisältö

Quentin Tarantino ja Leonardo DiCaprio liittoutuvat jälleen

13.01.2018 klo 01.00 | Luettu: 4610 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Leonardo DiCaprio tähdittää Quentin Tarantinon yhdeksättä elokuvaa. Sopimusta viimeistellään parhaillaan. DiCaprio esiintyi Tarantinon Django Unchainedissa ja eräässä vaiheessa Tarantino yritti saada DiCaprion Kunniattomiin paskiaisiin.

Jo aiemmin kerrottiin, että Tarantino neuvottelee DiCaprion, Tom Cruisen ja Brad Pittin kanssa, mutta se ei ollut selvää tuolloin - tai vieläkään - montako tähteä Tarantino tarvitsee. Erään väittämän mukaan isoja miesrooleja on kaksi.

DiCaprio tulkitsee ikääntynyttä näyttelijää. Nimeämätön elokuva sijoittuu Los Angelesiin ja vuoteen 1969, jolloin Charles Mansonin kultti murhasi muun muassa näyttelijä Sharon Taten. Tarantino tahtoo Tateksi Margot Robbien. Elokuva käsittelee useita asioita Tarantinon Pulp Fictionin tyyliin.

DiCapriota ei ole nähty kankaalla sen jälkeen, kun hän voitti Oscarin The Revenantin johdosta. Tarantinon filmistä tulee hänen seuraavansa. Ensi-ilta on syksyllä 2019.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Jannalta voimaannutt... Päivän pila: Strange... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova