Tuorein sisältö

Siskoni on noita jälleen ja veljeni on kummitus

26.01.2018 klo 17.45 | Luettu: 1490 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Suosittua fantasiasarjaa Siskoni on noita (Charmed) tehtiin kahdeksan tuotantokautta vuosina 1998-2006. Sarja kertoi kolmesta noitasiskoksesta, jotka erilaisilla ja yhä kehittyvillä taikavoimillaan suojelivat viattomia pahoilta velhoilta ja demoneilta.

The CW -kanava on tilannut pilottijakson uudelle versiolle. Suunnitelman takana on Jane the Virgin -sarjan tekijöitä: tarinasta vastaa tuon sarjan luoja Jennie Snyder Urman ja mukana on muitakin sarjan kirjoittajia ja ohjaaja Brad Silberling. Tiimi harkitsi uuden sarjan sijoittamista 70-luvulle, mutta se kertoo nykypäivästä.

The CW on tilannut pilottijakson myös sarjalle Dead Inside. Se kertoo naispoliisista, joka on jäänyt etsiväveljensä varjoon. Veli kuolee räjähdyksessä, mutta palaa maisemiin kummituksena, mikä (luonnollisesti) muuttaa sisarusten suhteen. Kun he auttavat yhdessä eläviä ja kuolleita, sisko tuntee ensimmäistä kertaa elävänsä. Päävastuussa sarjasta on Katie Lovejoy, joka on työstänyt mm. vuoden 2013 Dracula-sarjaa.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< 70-lukulaisesti pore... Seksikäs kala vaihte... >

Keskustelut (4 viestiä)

untokunto

26.01.2018 klo 23.06 6 tykkää tästä

Alyssa Milanon ihanan uhkeat tissit
FapFapFapFap

27.01.2018 klo 18.46 2 tykkää tästä

untokunto kirjoitti:
Alyssa Milanon ihanan uhkeat tissit


Jonneilla ja ylijonneilla käsi käy.
PekkaKana

28.01.2018 klo 05.11

Voi teitä pikkuisia. Silloin kun minä olin nuori, niin näppäiltiin pirriä Dallasissa näyttelevälle Audrey Landersille.
nwgrengfvspo

28.01.2018 klo 12.37

Kun minä olin nuori niin Alyssa oli jo viimeisiään vetelevä vanha akka

Kirjoita kommentti



www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova