Tuorein sisältö

Stratovariuksen raunioilla kuohuu - entiset bändikaverit puhuvat suunsa puhtaaksi

08.05.2008 klo 11.49 | Luettu: 4610 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Kuolleen ja kuopatun Stratovariuksen ympärillä pöly ei ole vielä laskeutunut. Stratovariuksen muut jäsenet ovat pysytelleet hiljaa, vain Timo Tolkki on vuodattanut tuntojaan julkisuudessa. Nyt myös Timo Kotipelto, Jens Johansson, Lauri Porra ja Jörg Michael ovat avanneet suunsa. Yhteisessä lausumassaan miehet ruotivat asiaa seuraavasti:

Muiden jäsenten mukaan riitoja, katkeruutta ja negatiivisia jännitteitä ei ollut muuta kuin Tolkin mielessä. Stratovariuksen kaatumisen syitä ovat heidän mielestään vuoden 2004 mediakaaos, jonka ansiosta bändi menetti paljon luottamusta ja uskottavuutta niin bändin sisällä kuin ulkomaailman suuntaan. Bändin suunta oli laskeva vuodesta 2004 lähtien. Stratovariuksen levy-yhtiöllä Sanctuarylla oli myös pahoja rahoitusongelmia vuodesta 2005 lähtien. Tämä johti oikeustoimiin bändin taholta alkuvuodesta 2007. Oikeusjuttu esti Stratovariusta levyttämästä uutta albumia, joka oli myös taloudellisesti raskasta. Tolkin päämotivaatio oli ahneus, eivät taiteelliset seikat tai ystävyys, toteavat bändin ex-jäsenet.

Kesällä 2007 Tolkki vei Frontier Records-yhtiölle Stratovariuksen demoja, jotka bändi oli yhdessä tehnyt ja kustantanut. Demot muuttuivat Revolution Renaissancen biiseiksi ja Tolkki solmi sopimuksen soololevystä. Stratovariuksen jäsenten mukaan Tolkki lupasi Frontierille lopettaa bändin toiminnan, jotta Revolution Renaissance-projekti saisi tilaa hengittää ja markkinoinnin kannalta ongelmat poistuisivat. Tolkin väitetään saaneen pelkästään tämän päätöksen ansiosta 154 000 dollaria käteistä rahaa. Tolkki teki kuulemma kaiken bändin selän takana, muut ovat vasta jälkikäteen saaneet asioita selville.

Lokakuussa 2007 Tolkki lähetti bändin jäsenille sähköpostia, jossa kertoi haluavansa lopettaa Stratovariuksen. Tolkki ei puhunut mitään Frontier-kuvioista ja muutenkin viestinä oli "älkää yrittäkö puhua minua ympäri"-tasolla. Sanctuaryn kanssa päästiin sopimukseen mutta Tolkin päätös bändin lopettamisesta maksoi selvää rahaa. Bändin jäsenet laskevat jääneensä lähes 350 000 dollarin verran pakkasen puolelle. Tolkki kiirehti kuitenkin jo oman projektinsa pariin. Hänellä oli myös rock-ooppera Saana työn alla.

Tammikuussa 2008 Tolkki oli jopa ehdottanut Stratovarius-miesten voivan soittaa Revolution Renaissance-albumilla palkattuina soittajina. Tämän idean Tolkki itse myöhemmin hylkäsi.

Lue Timo Tolkin vastaus V2.fi-uutinen.

Lähde Blabbermouth

V2.fi | J.A. Kaunisto
< Nightwish-pomo tuott... Timo Tolkki vastaa e... >

Keskustelut (3 viestiä)

Pete

09.05.2008 klo 16.09

Tolkki on hullu.
lainaa
IcyEagle

25.11.2008 klo 00.47

Huhuja ei faktaa... Eikä todellakaan ole hullu -_-
lainaa
Jhoy

20.01.2009 klo 16.04

STRATOVARIUS on paras yhtye!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
lainaa

Kirjoita kommentti




V2.fi Instagramissa
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova