Tuorein sisältö

Elton Johnin pelastaneesta Kingsmanista tehdään Elton John

20.04.2018 klo 13.48 | Luettu: 2408 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Elton John näytteli itseään elokuvassa Kingsman: Kultainen kehä, jossa roisto kidnappasi hänet huvikseen. Taron Egertonin ja kumppanien näyttelemät salaiset agentit riensivät hätiin.

Egerton tulee näyttelemään Johnia elokuvassa Rocketman. Leffa kertoo, kuinka John nousi Royal Academyn ihmeoppilaasta kansainväliseksi supertähdeksi tehden tiivistä yhteistyötä sanoittaja Bernie Taupinin kanssa. Johnin mukaan hän ei olisi mitä hän on ilman Taupinin panosta. Johnin imagoon kuuluu räiskyvä väriloisto, mutta leffa lupaa mennä pinnan alle.

Ohjauksesta vastaa Dexter Fletcher, joka ohjasi Egertonin tähdittämän mäkihyppyelokuvan Eddie the Eaglen. Elton John ja Kingsman-ohjaaja Matthew Vaughn tuottavat. Kuvaukset alkavat kesällä.

Egerton laulaa itse: sisäpiirilähteiden mukaan hän on jo esittänyt Johnin kappaleita ja hänellä on hämmentävän hyvä ääni.

Tänä vuonna valmistuva Queen-elokuva Bohemian Rhapsody on Fletcherin viimeistelemä. Alkuperäinen ohjaaja Bryan Singer sai potkut tehtyään katoamistemppuja.


Lähde: Deadline

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< 'Kaikkien spektaakke... Nikke Ankaran 'Ootsä... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova