Tuorein sisältö

Guns N’ Roses vetää huimasti porukkaa Tallinnaan, pelkästään suomalaisia lähdössä pelipaikkalle "jäähallillinen"

31.05.2018 klo 10.12 | Luettu: 2871 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Guns N’ Rosesin odotetulle ensimmäiselle Viron keikalle Tallinnan Laululavalla 16. heinäkuuta on myyty jo huikeat 50 000 lippua.

Myös suomalaisia rockfaneja on matkaamassa etelänaapuriimme valtava määrä, sillä lippuja on myyty pelkästään Suomessa yli 13 000. Konsertin lipunmyynti on parhaillaan käynnissä Suomen osalta Ticketmasterissa.

Myös Tallinnan lauttojen lippujen kysyntä on ollut valtavaa, ja lautat täyttyvätkin kovaa vauhtia. Guns N’ Roses esiintyy Tallinnassa legendaarisimmalla kokoonpanollaan, jossa soittavat mm. Axl Rose, Slash ja Duff McKagan. Lämppäreinä Tallinnassa nähdään tanskalainen Volbeat sekä The Dead Daisies.

Tallinnan keikka on osa yhtyeen ennätyksiä rikkonutta Not In This Lifetime -kiertuetta, joka vieraili Hämeenlinnan Kantolan tapahtumapuistossa viime kesänä keräten 55 000 hengen yleisön. Not In This Lifetime -kiertueen ensimmäinen Euroopan kiertueosuus myi yli miljoona lippua vuonna 2017. Kiertue oli maailman parhaiten myynyt kiertue viime vuonna.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Pallon ympäri -ohjel... Masentuneen Angelina... >

Keskustelut (2 viestiä)

LateHuominen

Rekisteröitynyt 18.01.2015

31.05.2018 klo 17.03 2 tykkää tästä

Tulisivat tullikamarin pakkahuonelle, ehkä saisivat senkin täyteen.
lainaa
Jupe

01.06.2018 klo 06.41

Ei ole legendaarisin kokoonpano ei..
lainaa

Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova