Tuorein sisältö

South Park -festari tuo Tampereelle kunnon metallia

05.06.2018 klo 17.30 | Luettu: 1855 kertaa | Teksti: Jukka O. Kauppinen


Helloween
Tampereen Eteläpuistossa on juhlittu raskaan rockin merkeissä vuodesta 2014 lähtien, mutta tapahtuma piti pikku tauon viime vuonna. Nyt jytisee taas, sillä South Park -festivaali järjestetään tulevana perjantai-lauantaina 8.-9.6.2018. Tapahtuman suurimpana päälavatähtinä mättävät Helloween, Ghost ja Accept.

Kotimaisista metalliviihdyttäjistä South Parkissa nähdään uransa merkkipaaluja saavuttavat tekijät, 30 vuotta soolouraa tehnyt Michael Monroe ja 10-vuotisjuhlaansa viettävä Stam1na. Festivaalilauteille nousevat myös Ville Laihialan luotsaama S-Tool, melodisen metallin lähettiläs Amorphis, Mokoma , Beast in Black, Stam1na ja Sonata Arctica.

Ulkomailta saapuvat myös mystisestä olemuksestaan tunnettu Ghost, jo kymmenen albumia julkaissut Mustasch sekä eeppisen muskelirockin legenda Thor.

Tapahtuma järjestetään Tampereen keskustassa, Hämeenpuiston eteläpäässä sijaitsevassa Eteläpuistossa. Festareilta kerrotaan, että molempien päivien VIP-liput on jo loppuunmyyty mutta perustikettejä on vielä jäljellä.

Yhden päivän lippu maksaa 75 euroa, kahden päivän 119 euroa. Festariportit aukeavat perjantaina klo 14.30 ja lauantaina 13.30.

Lisätietoja: http://www.southparktampere.fi
Täysi esiintyjälista: http://www.southparktampere.fi/fi/esiintyjat/

V2.fi | Jukka O. Kauppinen
< Deadpoolin suojatti ... Tämä poptaivaan diiv... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova