Tuorein sisältö

Emma mikä Emma: Watson korvaa Stonen

25.08.2018 klo 19.40 | Luettu: 3877 kertaa | Teksti: Jari Tapani Peltonen

Louisa May Alcottin klassikkoromaanista Pikku naisia (Little Women) kuvataan jälleen uusi versio ja tähtikaarti on jälleen nimekäs. Mukaan on liittynyt Emma Watson. Sisäpiirilähteiden mukaan rooli oli tarkoitettu Emma Stonelle, joka ei kuitenkaan voi hyväksyä sitä aikataulusyistä. Tuotannon on määrä alkaa ensi kuussa ja Watson on vapaa.

Pikku naisia on 1800-luvun puoliväliin sijoittuva kertomus neljästä koheltavasta siskoksesta, joiden on pärjäiltävä vähin varoin äitinsä kanssa isän toimiessa pappina rintamalla Yhdysvaltain sisällissodassa.

Watson näyttelee yhtä siskoa, mutta ei ole tiedossa ketä. Romaanissa kaikki neljä ovat teini-ikäisiä, mutta elokuvissa roolit ovat perinteisesti avoinna alle nelikymppisille (Watson on 28).

Mukana ovat myös Meryl Streep (40+), Laura Dern (40+), Saoirse Ronan (24) ja Timothée Chalamet (penis). Ronan sai tänä vuonna uransa kolmannen Oscar-ehdokkuuden elokuvalla Lady Bird, jossa Chalamet oli mukana. Chalamet sai ensimmäisensä elokuvalla Call Me by Your Name.

Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Greta Gerwig, joka oli ehdolla samaisissa kategorioissa Lady Birdin johdosta.

Lähde: Variety

V2.fi | Jari Tapani Peltonen
< Guardians of the Gal... Sotaveteraani ryöstä... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova