Tuorein sisältö

Tuska 2019, yksi kova artistinimi jo vahvistettu - Tuska saa jatkossa K18-leiman

13.09.2018 klo 15.16 | Luettu: 3248 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Tuska juhlitaan jälleen Helsingin Suvilahdessa 28.-30.6.2019

Dimmu Borgir on ensimmäinen vahvistettu Tuska 2019 -esiintyjänimi.

Tuska on ensi vuodesta lähtien myös K18-tapahtuma.

"Tämä on suuri muutos ja se tulee ennen kaikkea mahdollistamaan entistä paremman festivaalikokemuksen Tuska-kävijöille. Päätös oli todella vaikea ja sitä on pohdittu jo vuosia. Alaikäisten festarikävijöiden määrä on valitettavasti vähentynyt vuosi vuodelta ja tänä kesänä heitä oli enää alle 100. Tuolla määrällä ei voida enää perustella ikärajattomuudesta syntyviä kuluja ja kun vaaka-kupissa toisella puolella painaa ne mielettömät mahdollisuudet millä voidaan parantaa täysi-ikäisten festarikävijöiden juhlaa, niin tämä on ’no-brainer’ kuten amerikkalainen sanoisi. Vastapainoksi toivotamme lapset tervetulleeksi sunnuntai-iltapäivän 'PikkuTuskaan', jolloin jokainen kolmen päivän sekä sunnuntain Tuska-lipun haltija voi tuoda mukanaan 0-10 vuotiaan tulevan hevikansalaisen tutustumaan metallifestaritunnelmaan".

Erikoishintaiset kolmen päivän Early Crow -liput ovat myynnissä Tiketin, Ticketmasterin ja Lippu.fi:n verkostoissa hintaan alkaen 129 euroa.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Video: Teräsmiehen n... Kimi Räikkösellä mil... >
Keskustele aiheesta

Keskustelut (1 viestiä)

Yazu

13.09.2018 klo 19.36

Outoa... Ei uskois että alaikäisiä hevareita ois noin vähän. Kai se suurin metalli buumi on nyt mennyt väliaikaisesti...

Saas nähdä miten festarit muuttuu ikärajan nousun jälkeen. Porukka pääsee etulavan eteen juomiensa kanssa? Koko festari alueella saa liikkua alkoholin kanssa?
lainaa

www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova