Tuorein sisältö

Bullets vyöryttää kansainvälisen rikollisuuden lukuisat lonkerot Suomeen

19.10.2018 klo 14.02 | Luettu: 1767 kertaa | Teksti: J.A. Kaunisto

Elisa Viihteen Cannesissa palkittu kansainvälinen alkuperäissarja Bullets on katsottavissa kolmen ensimmäisen jakson osalta Elisa Viihteen Aitiossa.

Helsingissä, Brysselissä ja Georgiassa kuvatun kymmenosaisen sarjan loput jaksot ilmestyvät viikon välein niin, että koko sarja on katsottavissa 9. marraskuuta.

Bulletsin näyttelijäkaarti on kansainvälinen ja nimekäs: Krista Kosonen, Tommi Korpela ja saksalaisnäyttelijä Sibel Kekilli (Game of Thrones) nähdään päärooleissa. Muissa merkittävissä rooleissa nähdään mm. Jani Volanen, Outi Mäenpää, Leo Honkonen, Milka Ahlroth, Kai Vaine ja Juho Milonoff.

Sibel Kekillin lisäksi kansainvälistä osaamista sarjaan tuovat ruotsalaistähti Dragomir Mrsic (Rahalla saa / Snabba Cash), mm. Kaurismäen Toivon tuolla puolen -elokuvassa pääosaa näytellyt syyrialaistaustainen Sherwan Haji sekä virolaistähdet Nikolai Bentsler ja Sten Karpov. Bulletsin pääohjaaja on Pete Riski. Antti J. Jokinen on ohjannut Belgiassa kuvatut osuudet.

Pieleen mennyt huumeratsia tuo yhteen vastahakoisen työparin – kokeneen huumepoliisin Timo Viidan (Tommi Korpela) ja peitetehtäviin erikoistuneen rikostutkijan Mari Saaren (Krista Kosonen). Juttu paljastuu odotettua monimutkaisemmaksi, jolloin Saari soluttautuu terroristiyhteyksistä epäillyn turvapaikanhakijan Madina Taburovan (Sibel Kekilli) lähipiiriin. Kun tietoa pimitetään puolin ja toisin, uppoutuvat Saari ja Viita syvälle valheiden verkkoon.


V2.fi | J.A. Kaunisto
< Tänään tv:ssä: ainoa... Mielensäpahoittajat ... >

Keskustelut (0 viestiä)


Kirjoita kommentti




V2.fi Tiktok
www.v2.fi™ © Alasin Media Oy | Hosted by Capnova